Kävimme jälleen Repolassa

Kävimme jälleen Repolassa - Karjalassa

Niin me kävimme, joku oli jo yhdeksättä kertaa matkalla Repolassa. Bussimatka oli Hannun turvallisessa kyydissä yllätyksetön, paitsi siinä, että hellepäivänä vilvoittelimme Tiiksajoen vedessä parikymmentä minuuttia. Vettä joessa oli vain reilut puoli metriä, mutta istuen pohjassa ja antaen virran heiluttelevien levien pyyhkiä ihoa, tuntui kuin olisi ollut lymphaterapiassa. Oli muuten varsin erilainen uintiretki. Niin oli mukava taas jatkaa matkaa ja hikoilla yhtä tehokkaasti jo puolen tunnin kuluttua. Ja kaikki odottivat Repolaan saapumista. Mitä lähemmän Repola tuli, sitä vilkkaamaksi juttelu kävi. Monet näkivät jo tuttuja maisemia. Ja tulihan se Repola vihdoin.

Perille päästiin ja miksi ei olisi päästy. Kaiken lisäksi olimme reilusti etuajassa. Niin siinä sitten kimpsujen ja kampsujen kera keskellä kylää odottelimme vastaanottajia noutamaan itsekutakin majapaikkaansa kaikkine tuomisinemme, joita oli melkein koko auto täynnä, vaikka kyllä sinne matkustajatkin mahtuivat. Kuluihan se aika siinä odotellessa, kun ei se janokaan päässyt yllättämään ketään. Olihan lähes vierellä kauppa ja siellä juomaa kaikkien janoon. Odottelu oli suorastaan rattoisaa ellei peräti viihtyisää, kun odottaville ei edes aika tullut pitkäksi ei sitten niin millään. Ei se odottavan aika aina niin pitkää ole kuin sanotaan. Karjalaiset kun taas pääsivät Karjalaan. Olisiko se ollut rattoisan ajankulun syy? No mitä tässä syyttelemmää.

Tulivathan ne vastaanottajat aikanaan hämmästellen aikaista saapumistamme. Mutta kun kerroimme matkastamme, heistä tuntui aivan luonnolliselta, että olimme niin hyvissä ajoin perillä. Eikä sen mikään ihme ollutkaan. Ja nyt vain kyytiin ja majapaikkaan. Siellä odotti jälleen sauna uinteineen niin kuin aina ennenkin ja herkullinen kala-ateria kaiken lisäksi. Siinä sitten vain iltaa vietettiin ja kertoiltiin kuulumisia puolin ja toisin. Välillä oli kieltämättä vaikeaa kertoa omia kuulumisia, kun ei oikein tunnu tuo repolalaisten murre olevan kaikkien ja kaikilta osin ymmärrettävää, mutta hyvällä tahdolla ja sopivalla kielten sekoituksella aina selvittiin ja saatiin puhe jotenkin kulkemaan. Ja kyllä se maitti uni sitten, kun uneen ehdittiin. - Virkistävintä oli suvun nuorten lähtö mukaan katsomaan esivanhempiensa asuinsijoja. Uusi päivä oli tuova heille matkan parhaan muistelon kohteen.

Ja tuli se toinen päivä. Sergei oli luvannut kyyditä vieraansa moottorilla Saviniemestä Pikarinnimelle, jota myös Riikosenniemeksi on kutsuttu. Kyytimiehiksi lähtivät sitten kuitenkin Evgeni ja Dima. Tehtiin siinä kahden venekunnan voimin maihinnousu Kirilän raivaamaan venevalkamaan. Noustiin veneistä ja katsottiin ensin kodan paikka. Samalla paikalla oli Kirilä pitänyt pimeinä iltoina nuotiota "majakkana", kun talon nuorempi väki oli palaamassa kalamatkalta. Oli näet helpompi soutaa suoraan kotivalkamaan. Oiva ajatus kotimieheltä venekunnan avuksi. Katsottiin siinä sitten suvun vanhan talon pätšin paikka, joka oli ainoa jäljellä oleva merkki talon sijainnista. Siinä kasvaa nyt Karjalan kaunis koivu kuin muistona menneiden sukupolvien työlle. Todettiin uuden talon paikka samoin pätšin pohjan avulla.

Kun siinä kuljettiin vanhoja tantereita ja puheltiin heidän tekemänsä työn määrästä, ei voitu kuin hämmästellä sitä suurta voimaa, joka aikansa ihmisissä täytyi olla elannon saamiseksi saati sitten kaikkinaisen vaurastumisen saavuttamiseen. Kulakiksi sittemmin haukkuivat, ahkeran ja tarkan miehen, kuin palkaksi, ja vielä Siperiaan lähettivät. Eikä sieltä enää kotiin palannut. Uusi talo, se Feodorin, hänetkin Siperiaan karkottivat, oli purettu ja siirretty pogostalle uuteen paikkaan. Käytiin se uudempi talo uudessa paikassa katsomassa oikein joukolla.

Ei siinä ollut heidän ajankäytössään ihmettelemistä. Muisteltiin muutaman vuoden takaista Outi-serkun kertomusta Kirilän ajasta.

Päivi Inkeri ja Päivi Johanna kulkivat melko hiljaisina suvun vanhoilla tantereilla, joilla käynnin he kertoivat olevan matkansa yhden tärkeimmistä kohteista.

Siitä sitten vain taas veneisiin. Tekniikan toimiessa matkattiin seuraavaksi Keyrinniemeen. Ajatuksena oli mennä katsomaan Marskin majan paikkaa, jonka vierellä olimme muutama vuosi sitten retkellä tietämättä majan tarkempaa sijaintia. Miten lie ollutkaan, kun emme sitten osuneetkaan oikealla paikalle. Tuumasimme lähteä jalan, mutta kunnon helle ja matkan yllättävä pituus sai meidät jäämään retkellä rantautumispaikkaamme. Veneet vain turvallisesti ylemmäs, vain pieni asujen vaihto ja Lieksanjärven veteen vilvoittelemaan. Ajateltiin Keyrinniemellä näpättyä Päivi Inkerin kuvaa lehden kansikuvaksikin. Jäi tuo sitten. Miksi? Helteinen etelätuuli lämmin vesi ja hyvä eväskori sai kaikilta ääneen lausutun kiitoksen Natašalle. Oli hän varannut eväskoriin yllätyksenkin - Belij notshin.

Niin se on, että vain retkellä keksitään ratkaisu mihin tahansa pulmaan. Kun juomaastiat käyvät vähiin, niin sellainen voidaan aina tehdä ja juomaan sopivaksikin. Eikä siinä tarvita kuin vähän kekseliäisyyttä ja linkkuveitsi ja jo on juomaan sopiva kapeakaulainen valmiina. Kaiken mukavan juttelun välillä ehdittiin sentään nauttia Natašan laittamat oivat eväät. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin eväät kuin retkikin. Moottorit käyntiin ja uuteen paikkaan.

Rantautumispaikka Lietsaari, Repolan vanha kalmismua. Muutama vanha hautakumpu oli vielä nähtävissä, mutta kaikki muu kalmismuan merkit hävinneet jo aikaa sitten. Tuumiskeltiin siinä, että tänne lie haudattu suvun esiisiä ja -äitejä, mutta milloin ja mihin, siitä ei ollut aavistustakaan. Päivi Johanna laati katselun lomassa ohimennen parista jäkälän palasta, käpyjen suomuista ja muutamasta tikusta sirot lampaat, jotka Evgeni otti mukaansa muistoksi saarella käynnistä.

Mistä tuli, löytyi tai on jo olemassa se kimmoke, kun Päivit sanoivat palaavansa vielä Repolaan? Sanoivat vielä murtavansa tuon kielimuurinkin ja vaihtavansa ajatuksia Natašan kanssa, ihan tosissaan. Onko siinä oikeastaan mitään ihmettelemistä, karjalaisia kun ovat, molemmat tai paremminkin kaikki.

Sasha on muuten hyvä veneen kippari.

SP