Mursut
LIITTYMINEN SUOMEEN
Kokousta jatkettiin 3.8.1918. Kokousyleisöä olikin saapunut tähän tilaisuuteen varsin runsaasti, vaikka samaan aikaan Lentieeraan seurakuntalaiset pitivät Paavo Höttösen aloitteesta samanlaisen liittymiskokouksen Lentieran kylässä.
Repolan kokous muodostui jännittäväksi ja erittäin mieleenpainuvaksi tilaisuudeksi. Siinäpä sitten pakisivat ukot suunsa puhtaaksi ja toivat esille kaikki mitä heidän mielissään oli. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin, Laasarisen ilmoitettua olevansa estynyt, N. Kyöttinen ja varapuheenjohtajaksi I.I. Mauranen. Suomenkieliseksi kirjuriksi valittiin tarkastaja A. Sadovnikov ja venäjänkieliseksi kirjuriksi V. Netsäinen. Venäjän ja Suomen edustajat olivat läsnä ja kun Venäjän edustaja oli tunnustanut itsemääräämisoikeuden myöskin tähän kokoukseen, katsoi kokous olevansa oikeutettu käsittelemään kaikkia asioita, myöskin eroa Venäjästä ja liittymisestä Suomen suojelukseen.
Heti tämän jälkeen otti kokous yksityiskohtaiseen käsittelyyn komitean valmistamat Suomea koskevat liittymisehdot. Komitea ehdottaa periaatteessa liittymistä seuraavilla ehdoilla ja toivomuksilla:
1. Kolmenkymmenen vuoden vapautus sotapalveluksesta sillä perusteella, että Repolan rahvas on saanut kärsiä paljon maailmansodista.
2. Karjalan kansallisomaisuudesta (metsistä) varattava 40% talonpoikain omistettavaksi ja vapaasti käytettäväksi. Jäännösmaasta 40% kunnalle, kunnan menojen peittämistä varten ja loppu 60% valtiolle.
3. Valtion rakennettava rautatie Lieksasta Repolaan.
4. Valtion otettava maantiet huostaansa ja teetettävä uusia.
5. Valtion avustettava kansakoulujen perustamisessa ja perustettava oppikoulu Repolaan. Samalla lausuttiin vielä erinäisiä toivomuksia elintarvikkeiden ja siemenviljan lähettämisestä kuntaan myöhemmin tapahtuvaa maksua vastaan ja suojelusjoukkojen lähettämisestä pitäjäämme suojelemaan bolshevikkien hirmuvallalta.
Kokouksen n. 200 osanottajaa päätti liittyä Suomen suojelukseen, mikäli Suomen hallitus lupaisi hyväksyä edellä mainitut ehdot, sekä antaa ruokaa 15 kg kuukaudessa henkeä kohden. Kaksi(2) osanottajaa vastusti liittymistä. Lopullinen asioiden järjestely jätettiin Suomen hallituksen päätettäväksi..
Tätä päätöstä Suomen hallituksen tietoon saattamaan valittiin lähetystö, johon tulivat valituksi: F. V. Netsäinen, F. I. Romanainen ja P. Kyöttinen. Lentieran seurakuntalaiset olivat myöskin valinneet lähetystön, johon kuuluivat: Jaakko Nesterinen, Pekka Höttönen ja Paavo Höttönen. Nämä molemmat lähetystöt matkustivat yhdessä Suomen hallituksen puheille elokuun puolivälissä 1918.
Lähetystön saavuttua Helsinkiin maisteri L. Hannikaisen opastamana se pääsikin heti hallitusmiesten puheille, jotka ottivatkin lähetystön erittäin ystävällisesti vastaan. Ne lähetystön jäsenet, jotka olivat tottuneet venäläisten virkaherrojen vastaanottoihin suorastaan hämmästyivät sitä ystävällisyyttä, mitä lähetysten jäsenten osaksi tuli niin hallitus- kuin yksityispiireissä.
Suomen hallitus lupasi tehdä kaiken voitavansa kuntamme päätöksen toteuttamiseksi. Samoin luvattiin muonitusapua. Ensisijaisena muonitettavana oli armeija ja sitten Repolan rahvas. Lähetystö oli tähän ratkaisuun täysin tyytyväinen, koska heti saatiin sekä syömä- että siemenviljaa. Vilja olikin jo Lieksan asemalla lähetystön palattua matkaltaan. Rahvas oli lähetystön matkaan ja saavutettuihin tuloksiin kaikin puolin tyytyväinen.
Kun lähetystö oli saapunut matkalta , kutsuttiin koolle pitäjämme uusi yleiskokous, joka lopullisesti päättäisi Venäjästä eroamisesta ja liittymisestä Suomen suojelukseen. Kokous alkoi 31.8.1918. Kokouspaikkana oli kirkonkylän kansakoulu, koska kunnan kokoushuone oli liian pieni runsaslukuiselle kokousväelle.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin N. Kyöttinen ja varapuheenjohtajaksi G. P. Grigorjeff. Kirjuriksi valittiin P. Höttönen ja F. V. Netsäinen. Lähetystö selosti matkansa vaikutelmia ja saavutettuja tuloksia. Asiasta käytiin vilkas keskustelu ja kaikki puhujat lausuivat toivomuksenaan liittyä Suomeen ja erota Venäjästä. Yksimielisesti kokous päätti ilmoittaa sähkeitse Venäjän hallitukselle, että Repolan kunta katsoo tämän päätöksen ja itsemääräämisoikeuden perusteella irtaantuneensa Venäjästä ja liittyneensä Suomeen ja tämän jälkeen katkaisevansa kaiken yhteyden Venäjän kanssa 1. syyskuuta 1918 klo 24.00.
Tämän historiallisen päätöksen tehtyään kohotti kokous seisaalleen nousten yhdeksänkertaisen eläköön ja kokoushuoneen katolle nostettiin Suomen sinivalkoinen ristilippu. Kokouksen osanottaja, A. Laasarinen, kehotti huutamaan eläköön Suomelle ja sanoissaan painotti, että jos elää Suomi, niin elää myös Karjala.
Kunnallinen elämä ja pyrkimykset Suomen yhteydessä
Liittymiskokouksen (1.9.1918) jatkokokouksessa käsiteltiin päivänpolttavia kunnallisia kysymyksiä ja valittiin kunnan eri järjestöihin virkailijoita ja perustettiin eri järjestöjä. Seuraavat järjestöt perustettiin:
Edellä lueteltuihin lautakuntiin valittiin myös jäsenet.
Meilläkin alettiin lukea suomalaista kunnalliselämän aapista ja järjestettiin elämä sopusoinnussa Suomen kunnallisasetuksen kanssa. Kun suomalaiset veljemme opastivat parhaansa mukaan meitä tässä työssä, alkoi asiat luistaa eteenpäin ilman suurempia vaikeuksia. On kyllä tunnustettava, että aluksi oli suuriakin vaikeuksia voitettavana, koska meidän rahvas oli piintynyt toimimaan venäläisen kunnalliselämän kaavojen mukaan.
SUOJELUSJOUKKOJEN SAAPUMINEN JA SEN VAIKUTUS PAIKKAKUNTALAISIIN
Syyskuun puolessa välin v. 1918 saapuivat ensimmäiset suojelusjoukot kuntamme alueelle. Joensuun rajavartioston komppania siirrettiin Lieksasta Repolaan ja myös rajavartioston komentaja vänrikki Saario siirtyi esikuntineen Repolaan. Hänen esikunnassaan oli monta kunnallisen elämän eri alojen asiantuntijaa. Tästä oli meille tavatonta hyötyä kunnallisen elämän uudelleen alkaessa, emmekä voi väheksyä vänrikki Saarion työtä tässä luomistyössämme, vaan hänen työnsä ansaitsee vilpittömän tunnustuksen. Samoin ansaitsevat tunnustuksen opettaja Terho ja metsänhoitaja Sannikka, josta puhun lähemmin toisessa yhteydessä.
Kun suojelusjoukot oli saatu sopivasti sijoitetuksi eri puolille kuntaamme, niin varmaan monen repolalaisen rinnasta kohosi helpotuksen huokaus ja moni tunsi elämänsä turvalliseksi ja kykeni kaikella voimallaan antautumaan jokapäiväisiin tehtäviin. Vihdoinkin oli päästy kuukausia kansamme mieliä painaneesta painajaisesta, joka johtui kolmelta taholta pitäjäämme uhanneista bolshevikeista. Nyt ei ollut kukaan häiritsemässä rauhallista työtämme. Ahertamistakin oli, koska maailmasota oli vienyt parhaat työvoimat. Moni oli tietymättömissä, toiset vankeina, toiset taas antautuneina bolshevikkien palvelukseen ja toimivat tietämättään omia aateveljiään vastaan.
Kunnallisen elämän alallakin ryhdyttiin korjailemaan sodan- ja venäläisten aiheuttamia jälkiä. Esimerkiksi maantiet olivat joutuneet ajamattomaan kuntoon ja koska niitä ei oltu kolmeen vuoteen korjattu ja ne olivat alunperinkin tehty niin kutsutuiksi "joamoiksi", ryhdyttiin niitä korjaamaan. Liikenteen helpottamiseksi alettiin rakentaa uusia maanteitä. Toinen uusista teistä oli Lenitra - Inari ja toinen Omelia - Roukkula. Nämä uudet tiehankkeet saatiin melkein valmiiksi. Tiehankkeisiin jouduttiin uhraamaan huomattavia varoja.
Kansakouluja korjattiin ja uusia perustettiin. Uuden koulun saivat mm. Omelia, Saari ja Roukkula. Repolaan anottiin ja saatiin seminaari, joka varmasti jätti pysyvän ja lähtemättömän muiston repolalaisiin Suomen suojeluksessa oloajalta.
Kun joulukuussa alettiin laatia menoarviota tulevaa vuotta varten, huomattiin että, Suomen hallitukselta saatu ja saatava apu ei yksin riitä suunnitelman mukaiseen toimintaan. Koska ei voitu vielä ajatellakaan kuntalaisten verottamista, oli ryhdyttävä hankkimaan varoja metsän myynnillä. Tätä varten valtuusto valitsi lähetystön, joka samalla hankkisi hallitukselta myyntiluvan sekä yksityis- että talonpoikien metsiin.
Lähetystö poikkesi Helsingin matkallaan Viipurissa tiedustelemassa löytyisikö mahdollisesti halukkaita metsänostajia, mutta koska kuntamme poliittinen tilanne oli yhtiöiden mielestä epävakaa, ei ollut kuin yksi halukas kaupantekijä. Koska yhtiö pelkäsi suuria riskejä, tehtiin sen mukainen kirjallinen tarjous.
Tarjouksen saatuaan lähetystö ryhtyi hankkimaan hallitukselta myyntilupaa ja teki samalla anomuksen Itä-Karjalan toimituskunnalle, joka lupasikin ratkaista asian kiireellisenä, mutta samalla epäili löytyisikö ostajia. Kun lähetystö ilmoitti sellaisen jo olevan, ilmoitti Itä-Karjalan toimituskunta, ettei se tule sallimaan keinottelua, mutta jos kunta ryhtyy kunnallisena työnä harjoittamaan metsänhakkuuta, lupa myönnetään.
Koska kunnallamme ei ollut varoja, pyysi lähetystö antamaan avustusta, jotta se voisi aloittaa metsänhakkuut kunnallisena työnä. Avustuspyyntöön saatiin kieltävä vastaus.
Suomen metsähallitus tarjoutui ostajaksi ja vastaamaan kaupasta, vaikka kauppakirjassa tulisi esiintymään kauppa metsänhoitaja Arraman nimissä. Lähetystöllä ei periaatteessa ollut mitään sitä vastaan kuka ostajana esiintyi, kunhan saatiin kohtuullinen hinta ja ehdot muutoin täyttyvät, koska näin saataisiin kunnan raha-asiat järjestymään.
Sitten ryhdyttiin keskustelemaan ehdoista. Keskustelujen pohjaksi hyväksyttiin viipurilaisen liikkeen tarjoamat ehdot. Hallituksen jäsenet vaativa kuitenkin erinäisiä lisäpykäliä ja ilmoittivat, että Repolan kohtalo tulee suuresti riippumaan siitä, kenen kanssa kyseinen metsäkauppa tehdään. Koska lähetystöllä ei ollut varaa riskeerata, ja eräät hallitusmiehet sanoivat: "jos kaupasta koituu valtiolle voittoa, koituu se repolalaisten hyväksi", katsoi hallitus paremmaksi hyväksyä ehdot ja esittää ne kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Kun hallitusmiehet poistuivat johdosta, ei vastapuoli noudattanut sopimusta, koska heidän mielestä "affääri on affääriä". Vaikka alkuperäinen sopimus oli ostajalle edullinen, tahdottiin isännöidä metsissä mielin määrin. Liike hyötyi enemmän kuin mitä Suomen hallitus uhrasi Repolaa suojellessaan.
On todettava, että tämä puoliviralliselta taholta hoidettu skandaalimainen metsäkauppa antoi bolshevikeille käteen valtin, jota he ovat taidolla käyttäneet meitä vastaan viimeaikoihin asti.
Kyseisestä metsäkaupasta seurasi myöhemmin oikeusjuttu. Sovinto-oikeus katsoi sopimuksen rikotuksi ostajan puolelta, joten ostajalla ei ollut enää oikeutta ottaa puita Repolan metsistä, vaikka sopimuksen mukaan puita olisi vielä saanut ottaa. Ostajalle tuomittiin erinäisiä maksuja, koska ostaja oli omavaltaisella menettelyllä aiheuttanut menoja kunnalle. Samoin sovinto-oikeus kehotti
hallitusta suorittamaan suuremman summan vahingonkorvauksena. Näin tämä bolshevikkien mielestä huomiota herättävä asia hoidettiin repolalaisten puolesta täysin kuntamme edunmukaisesti.
PORAJÄRVEN VAPAUTUS
Toukokuun alkupäivinä 1919, kun bolshevikit ryhtyivät toimittamaan pakko-ottoja ja muutoinkin rahvaalla tuli vaikeat olot, ryhdyttiin Porajärvelläkin pontevampiin toimenpiteisiin. Salaisten neuvottelujen perusteella lähetettiin Repolaan lähetystö. Lähetystö pyysi apua pitäjänsä puhdistamisessa sekä vaikuttamaan Suomen hallitukseen, jotta se ottaisi myös Porajärven suojelukseensa, kuten Repolankin. Repolalaiset neuvoivat kääntymään suoraan Suomen hallituksen puoleen ja lupasivat antaa apua vapaaehtoisten muodossa.
Nuoret miehemme innostuivatkin asiasta ja muodostivat apujoukon, johtajaan Paavo Höttönen. Suojeluskunnan päällikkö Mauranen liittyi myös joukkoon ja niinpä tämän joukon avulla puhdistettiin Porajärven pohjoiskylät aina kirkolle asti. Samaan aikaan Suomessa muodostettiin apujoukko vänrikki Sarion johdolla ja niinpä Porajärven pitäjä puhdistettiin aivan helposti ja ilman verenvuodatusta. Tähän vaikutti osaltaan se, että bolshevikkijoukot olivat silloin tavattoman huonossa taistelukunnossa ja vielä sekin, että heillä oli samanaikaisesti puolustettavana useampia rintamia: pohjoisessa englantilais- venäläiset joukot ja Aunuksessa suomalais-karjalalaiset joukot. Aunuksen vapaustaistelu onnistu aluksi erinomaisesti ja melkein kaikki Aunuksen kunnat vapautettiin. Samanaikaisesti useita vienalaisia kuntia ilmaisi halunsa irtautua sortajista ja alkoi selvittää välejään asein Muurmannilla olevien venäläisten kanssa. Näin alkoi olla suurin osa karjalaista aluetta karjalalaisten vaikutuksen alaisena ja näin ollen kajasti Karjalalle valoisamman päivän sarastus. Tällöin alettiin levittää rohkeasti karjalaista vaikutusta Repolasta käsin Rukajärvelle, joka oli silloin venäläisten miehittämä. Samoin teroitettiin, kuinka välttämätöntä karjalaisten on toimia yhdessä yhteisen vapautumispäämäärän saavuttamiseksi.
Edellä olen maininnut, että bolshevikkien kannattajat ja Venäjältä käsin johdetut agitaattorit koettivat kaikilla tavoin ja tekosyin vastustaa pyrkimyksiämme. Ja kun muistamme, että elintarvikekriisi oli suuri Suomessa, oli se sitäkin suurempi Repolassa, josta vielä lisäksi halla oli vienyt sadon. Bolsevikit käyttivät tätä elintarviketilannetta hyväkseen yllyttääkseen rahvasta toimihenkilöitä vastaan.
Samaa aikaan, kuten muistamme, tulivat englantilaiset Muurmannille. Nämä levittivät tietoa, että he antavat alaisilleen viljaa pudan ruista ja puoli pudaa vehnäjauhoja ja vieläpä lupasivat elättää kaikkien niiden vapaaehtoisten perheet, jotka liittyisivät sen riveihin. Niinpä Repolan toimihenkilöillä oli täysityö rahvaan rauhoittamisessa, eikä se siinä täysin onnistunutkaan, vaan jo joulukuussa 1918 siirtyi noin 200 miestä ja naista, etupäässä nuoria, englantilaisten riveihin Muurmannille. Itse asiassa siinä ei ollut mitään moittimista, sillä he taistelivat yhteistä vihollista, bolshevikkeja, vastaan. Valitettavasti monet läksivät tarkoituksena saada englantilaisilta apua ajaakseen suomalaiset suojelusjoukot pois Repolasta. Tämä selvisi lähetetyistä uhkauskirjeistä.
Tässä yhteydessä mainitsen mielelläni englantilaisen majuri Dereck Brookmanin kaukonäköisen ja selvän esiintymisen meitä Repolalaisia kohtaan. Kun Repolalaiset, niin sanotut Muurmannin legionalaiset, vallattuaan Rukajärven kirkonkylän, vaativat sotilasjohtoa valloittamaan Repolan suomalaisilta, oli majuri Brookman vastannut heille: "jos tahdotte taistella riveissämme, on taisteltava bolshevikkeja vastaan, jotka ovat meidän ja kaiken sivistyksen vihollisia. Repolassa on vain saman aatteen miehiä, kuten mekin. Siellä on järjestys, siellä on hengen ja omaisuuden turva ja siellä ei ole meille vihollisia vaan ystäviä. Jos ette tahdo taistella ja marssia kanssamme etelään, on teidän riisuttava englantilaiset pukimet yltänne ja sitten olette vapaat menemään vaikka minne. Mutta niin kauan kun minä olen teidän johtajanne ja te kuulutte Englannin joukkoihin, emme marssi Repolaan". Tästä huolimatta kiihkeimmät bolshevikkien palvelijat, lähettivät uhkauskirjeitä tarkoituksenaan yllyttää Repolalaisia tekoihin, joista olisi ollut katkerat seuraukset.
Repolan toimihenkilöt antoivat oman arvonsa moiselle kiihotukselle ja elämä kulki säännöllistä latuaan ja tilanne parani sitä mukaan kun saatiin viljaa hallitukselta ja Suomen talonpojilta lahjaksi. Tästä olemme velvolliset lausumaan parhaimmat kiitokset. Muurmannilta alkoi kuulua sellaisia huhuja, että Englantilaisten vaikutus alkoi vähetä ja että venäläiset saivat yhä enemmän vaikutusvaltaa. Niinpä sielläkin alkoi tilanne muuttua karjalalaisille epäedulliseksi ja Repolan miehetkin alkoivat palata takaisin katuvaisina ja pettyneinä.
REPOLAN SUOJELUSKUNTIEN UUDELLEEN HENKIINHERÄTTÄMINEN
Heti Suomeen liittymisen jälkeen oli Repolaan muodostettu suojeluskuntia. Mutta koska suojeluskuntien perustaja, vänrikki Sario, muutti pois ja johto joutui käsiin, joilla oli muita harrastuksia enemmän, jäi suojeluskunta kuolleeksi järjestöksi. Vaikka jäsenluku olikin n. 200 henkeä, ei sillä ollut suurta merkitystä, sillä useimmat jäsenet olivat kirjoittautuneet järjestöön vain sen vuoksi, että saivat kiväärin ja panoksia metsästämistä varten. Tarpeen tullen jäsenet eivät osallistuneet toimintaan. Sitten Porajärven retken innostamana astui suojeluskunnan johtoon Paavo Höttönen. Kaikki repolalaiset pitivät hänestä paljon, mikä johtui hänen suorasukaisuudestaan ja yksinkertaisuudestaan. Tämän vuoksi suojeluskuntaan liittyi vakavia miehiä vakavassa tarkoituksessa.
He aloittivat ripeän toiminnan: yhteisiä kokouksia, ampumaharjoituksia ja kilpailuja. Koska Repolan suojeluskuntalaiset olivat kaikki entisiä sotilaita, ei katsottu tarpeelliseksi pitää suuria harjoituksia. Toisaalta suurten harjoitusten pitäminen oli hankalaa myös siksi, että suojeluskuntalaiset asuivat hajallaan pitkin pitäjää.
Suojeluskunta osoittautuikin tarpeelliseksi monestakin syystä. Hälyttävää oli, että englantilaiset lähtivät Muurmannilta. Tämän seurauksena venäläiset alkoivat menetellä omavaltaisesti ja tahtoivat ulottaa valtansa myöskin Repolaan. Niinpä jo 6.11.1919 Repolan kunnallislautakunnan esimiehelle tuli Poventsan kutsuntatoimikunnalta määräys liikekannelle panosta Repolassa. Kunnallislautakunnan esimies ilmoitti asiasta heti kunnanvaltuuston puheenjohtajalle. Nämä harkitsivat yhdessä tilannetta ja tiedottivat asiasta Suomen hallitukselle sekä kutsuivat kuntakokouksen koolle.
Suomen hallitukselta tuli sähke, jossa se jyrkästi torjui venäläisten liikekannellepanomääräyksen. Samoin kiellettiin tottelemasta venäläisten määräyksiä, koska Repola kuului Suomen suojelukseen. Samaan aikaan Suomen hallitus ilmoitti suoraan venäläisille kantansa. Tämän seurauksen Venäjän ei pannut täytäntöön uhkaustaan, muttei myöskään ilmoittanut peruuttaneensa toimenpidettä.
Repolan suojeluskunta ryhtyi asian vaatimiin toimenpiteisiin. Koska kuntamme alueella oli vain vähän sotaväkeä, kutsuttiin kaikki suojeluskuntalaiset kirkolle yhteiseen kokoukseen. Mahdollisesti ryhdyttäisiin muihinkin varotoimenpiteisiin, mikäli venäläiset eivät luopuisi liikekannellepanouhkauksistaan. Kunta- ja suojeluskuntakokous oli kutsuttu koolle klo 00.00. Molemmissa kokouksissa tuli yksimieliseksi päätökseksi vastustaa kaikilla mahdollisilla keinoilla venäläisten liikekannellepanomääräystä. Samalla suojeluskunnan esikunta harkitsi keinoja, joilla uhka voitaisiin välttää. Lopputuloksena päädyttiin siihen, että suojeluskunnan on oltava koossa ja voimakas. Samalla olisi järjestettävä tiedustelua pitäjämme itärajalle siitä, aikovatko venäläiset toteuttaa uhkauksensa.
Tämän liikekannallepanon yhteydessä syntyi toinen "rettelö" repolalaisten toimihenkilöiden keskuudessa. Pohjois-Aunuksen suojeluskuntien piiripäällikkö Mauranen sai Helsingistä palatessaan tiedon liikekannallepanomääräyksestä. Tiedon saatuaan antoi hän suojeluskunnan esikunnalle määräyksen marssittaa koko suojeluskunta itärajalle Muujärven kylään vastustamaan venäläisiä asevoimin. Suojeluskuntien esikunta katsoi tämän kuitenkin tarpeettomaksi kahdestakin syystä: Muujärven kylään on matkaa kirkolta 50 kilometriä, ja jos sinne siirretään koko suojeluskunta, voivat venäläiset piirittä koko kylän, joka on suurien salojen keskellä. Toisaalta venäläiset käsittäisivät toimenpiteen sodanjulistuksena. Oli myöskin mahdollista, että venäläisten saatua Suomen hallituksen kannan eivät panisikaan liikekannallepanouhkausta täytäntöön - mikä osoittautuikin sitten oikeaksi. Tästä huolimatta Mauranen, valtaansa nojaten, antoi jo matkallaan Lieksasta ukaaseja alaisilleen. Menipä hän niinkin pitkälle, että antoi karkotusmääräyksen kunnan virkailijoille. Syynä oli yllytys tottelemattomuuteen. Kunnanlääkäri Frankenhöesri ja metsänhoitaja Sannikka saivat viisi vuorokautta aikaa poistua kunnan alueelta. Suojeluskunnan päällikkö Höttönen ei pannut tätä laitonta määräystä täytäntöön, koska katsoi määräyksen aiheettomaksi ja Maurasen henkilökohtaisista syistä johtuvaksi mielivaltaisuudeksi.
Tällä teollaan Mauranen menetti auktoriteettinsa valistuneimpien repolalaisten silmissä ja suorastaan nostatti rahvaan itseään vastaan. Kunnan virkailijat ryhtyivät toimenpiteisiin puolueettoman tutkimuksen aikaansaamiseksi ja pyysivät Itä-Karjalan toimituskunta lähettämään jonkun tuomarismiehen tutkimaan asiaa. Itä-Karjalan toimituskunta lähettikin tutkimuksen toimittajaksi tuomari Pajulan. Tutkimuksesta seurasi se, että kun Mauranen oli Repolan v.t. nimismiehenä, niin hänet määrättiin tämän tutkimuksen jälkeen vakituiseksi nimismieheksi ja kaikki repolalaiset toimihenkilöt leimattiin kapinallisiksi. Repolan kunnanvaltuuston tarkoituksen oli nimenomaa näyttää Maurasta vastaan nostetut syytökset toteen ja vaatia Maurasen siirtämistä pois Repolasta. Mikään ei auttanut. Suuret herrat Itä-Karjalan toimituskunnassa katsoivat toisin ja ryhtyvät suoranaiseen taisteluun Repolan toimihenkilöitä vastaan. Repolalaiset puolestaan alkoivat epäillä toimituskunnan herrojen arvostelukykyä ja puolueettomuutta korkeimpana virastona repolalaisia kohtaan.
Koska Mauranen oli saanut toimituskunnan herrojen rajattoman luottamuksen, tahtoi hän lujittaa valtaansa kutsumalla Repolan suojeluskunnan päälliköksi meille tuntemattoman Viitasen. Repolalaisiin hän ei luottanut. Viitanen otti suojeluskunnan ohjat käsiinsä, jonka seurauksena vakavammat suojeluskuntalaiset siirtyivät syrjästäkatsojiksi ja jäivät odottamaan miten asiat kehittyisivät.
Eipä aikaakaan kun joulukuun alkupäivinä pidätettiin Repolassa kaksi venäläistä miestä, jotka Mauranen luovutti sotilasjohdolle Suomeen lähetettäviksi. Ei tiedetä mistä johtui, mutta nimismies Mauranen ja suojeluskuntapäällikkö Viitanen saivat miehet takaisin muka Rukajärvelle passitettaviksi. Viitanen lähti sitten itse kuljettamaan pidätettyjä erään nuorukaisen kanssa, joka mitään aavistamatta suostui lähtemään Viitasen toveriksi. Kuljetettuaan pidätettyjä kirkolta noin neljä kilometriä, ampui Viitanen takaapäin molemmat pidätetyt ja pakotti toverinsakin tekemään samoin. Hän ryösti molemmat ammutut ja kuoleman uhalla kielsi nuorukaista pitämään koko välikohtauksen salassa. Koska teko tapahtui keskellä valtatietä, tuli se jo seuraavana päivänä ilmi. Tapahtumasta ilmoitettiin kirkolle, mutta nimismies Mauranen sen sijaan että olisi ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin, varusti molemmat murhaajat passeilla. He aloittivatkin heti pakomatkansa.
P. Homasen saatua tiedon asiasta hän vaati Maurasta vangitsemaan murhasta epäillyt miehet. Mauranen kieltäytyi jyrkästi. Silloin ryhtyi Homanen omalla vastuullaan ajamaan murhista epäiltyjä takaa, ja saavuttikin heidät noin 50 kilometrin päästä kirkolta. Onni Lukinin avustuksella heidät pidätettiin ja tuotiin kirkolle vankilaan säilytettäviksi.
Nyt näki Mauranen, että on tosi kysymyksessä. Puolustaakseen itseään hän lähti heti matkalle Helsinkiin muka raportoimaan tapahtunutta Itä-Karjalan toimituskunnalle. Repolan toimihenkilöt epäilivät hänen olevan pakomatkalla ja vaativat Lieksan nimismiestä pidättämään hänet. Hän joutuikin jatkamaan matkaa Lieksan nimismiehen seuraamana. Kunnan toimihenkilöt lähettivät sähkösanoman Itä-Karjalan toimituskunnalle vaatien pikaista tutkintoa ja Maurasen pidättämistä virantoimituksesta. Nyt toimikunnan herrat alkoivat havahtua ja pidättivät Maurasen virantoimituksesta, sekä määräsivät ylioppilas H. H. Sivenin tutkimaan tapausta ja ottamaan nimismiehen viran vastaan. Samoin Sivenille luovutettiin Pohjois-Aunuksen suojeluskunnan piiripäällikön asiapaperit.
Sivenin saavuttua Repolaan joulukuun loppupäivinä ja otettuaan arkistot vastaan, ryhtyi hän heti tutkimaan perinpohjaisesti murhajuttua. Havaittuaan Maurasen osasyylliseksi, Siven pidätti hänet. Syytetyt tahtoivat puolustaa tekoaan ja heikentää tutkimuksia ilmoittamalla, että P.Homanen ja. P Höttönen olivat yllyttäneet heitä murhaan. Samoin he ilmoittivat edellä mainittujen olleen osallisina murhaan. Näin ollen Siven oli pakotettu pidättämään Höttösen. Höttönen joutui istumaan kaksi viikkoa tutkintovankina aina oikeuden istuntoon saakka. Oikeuteen oli haastettu myöskin P. Homanen. Syyttäjä ei voinut todeta P. Homasen ja P. Höttösen osuutta jutussa, eikä esittää mitään todisteita heitä vastaan, joten heidät vapautettiin kaikesta edesvastuusta. Toiset saivat ansaitut rangaistukset.
Siven sai tutkimuksissaan vielä selville, että Viitanen oli ollut bolshevikkien kanssa yhteydessä jo Saksassa ollessaan. Hän oli myös Suomen kommunistien agenttina Repolassa.
Ylioppilas Siven sai tällä puolueettomalla ja suoralla esiintymisellään kaikkien kansalaistemme yksimielisen luottamuksen. Hän oli mies, joka ei virkatehtävissään ajatellut itseään tai omaa mukavuuttaan, vaan koko voimallaan tahtoi palvella yhteiskuntaa ja tehdä kaikkensa sen parhaaksi. Hänen luonaan kävivät asiamiehet, kuin hyvän veljen ja hyvän neuvonantajan luona. Niin kauan, kun hän vain jaksoi, oli hän valmis loma-aikanakin ohjaamaan kunnallisia- ja sivistyksellisiä pyrintöjä. Niinpä repolalaisten kiintymys ja luottamus oli jakamaton, ja varmasti hänen muistoaan tullaan kunnioituksella kauan muistamaan. Hänen työnsä ei kuollut hänen kanssaan, vaan se elää repolalaisten sydämissä.
KUNNALLISET JÄRJESTÖT JA NIIDEN KOKOONPANOT
Väliaikaisesti kunnan korkeimmaksi kunnallisen hallinnon elimeksi valittiin 2.9.1918 Repolan valtuusto:
Tässä kokoonpanossa valtuusto toimi vain yhden kuukauden. 4.10.1918 tuli Suomen hallituksen edustaja, tuomari V. Puustinen, kuntakokoukseen sekä järjestämään kunnalliselämää Suomen kunnallislakien mukaan. Hän oli Itä-Karjalan toimituskunnan lähettämä. Tuomari toi Suomen hallituksen sekä kansan tervehdyksen Repolan rahvaalle. Hän selosti laajalti Suomen kunnallisasetusta ja pyysi valitsemaan vakituisen kunnanvaltuuston, johon väkiluvun mukaan tulisi kuulumaan 18 vakinaista ja saman verran varajäseniä. Pekka Kyöttinen kiitti repolalaisten puolesta Suomen hallituksen edustajaa avusta, jota kuntamme nyt jo oli saanut ja tulisi tulevaisuudessa saamaan. Hän kehotti kokouksen osanottajia parhaiten osoittamaan kiitollisuutensa siten, että jokainen ryhtyisi kohdallaan täyttämään niitä tehtäviä joita olivat saaneet. Samoin myös tulisivat ottamaan oppia hyvistä neuvoista, joita suomalaiset veljemme tulisivat antamaan.
Ensimmäiseen kunnanvaltuustoon tulivat valituiksi seuraavat henkilöt:
Varsinaiset jäsenet Varajäsenet
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Pekka Kyöttinen. Tässä kokoonpanossa valtuusto toimikin kaksi vuotta. Syksyksi 1920 oli määrätty kunnallisvaalit, mutta Tarton rauha mursi toivonkin sellaisen toimittamisesta.
Kunnallislautakunta
Kunnallislautakuntaan tulivat valituiksi:
Kunnallislautakunta joutui sitten erittäin vaikeissa olosuhteissa panemaan toimeen valtuustossa tehtyjä päätöksiä ja suunniteltuja uudistuksia. Ja koska melkein puolet asukkaista tavalla tai toisella tarvitsivat apua, siinä oli sitten epäkiitollista työtä tarpeeksi. Melkein kaikissa pienimmissäkin asioissa rahvas oli aina pakotettu kääntymään kunnallislautakunnan esimiehen puoleen. Täytyy myöntää, että niinkin puutteellisissa oloissa ja monipuolisissa tehtävissä kunnallislautakunta selviytyi suuremitta selkkauksitta aivan tyydyttävästi.
Kirkkoneuvosto
Kirkkoneuvostoon, joka hoiti kirkollisia asioita, kuului seuraavat henkilöt:
Repolan pääkirkon pappina oli silloin mustasotnialainen pappi Smirnoff, joka oli tunnettu suurvenäläisistä periaatteistaan. Suomeen liittymisen jälkeen rupesi hän kaikella voimallaan vastustamaan rahvaan pyrkimyksiä. Vaikka hän oli nimellisesti bolshevismia vastaa, tiedettiin kuitenkin, että muilta venäläisiltä puolueilta hän ei saanut tukea. Tämän vuoksi hän antautui yhteistyöhön bolshevismielisten kanssa ja oli heidän salaisena johtajana ja neuvonantajana. Hänen tarkoituksena oli vaikeuttaa suomalaismielisten henkilöiden toimintaa. Hän oli valmis toimimaan keinoja kaihtamatta ja alkoi hiljaisuudessa kuiskutella nuorille miehillemme, että nyt kun englantilaiset ovat tulleet Muurmannille, on hyvä tilaisuus ajaa suomalaiset joukot Repolan alueelta. Samalla olisi hyvä tilaisuus panna toimeen puhdistus kunnan suomalaismielisistä toimihenkilöistä. Hänen onnistuikin houkutella 200 nuorta miestä ja naista Muurmannille seurauksella, josta toisessa yhteydessä olen maininnut lähemmin.
Suojelusjoukkojen mukana tuli kuntamme alueelle kreikkalaiskatollinen sotapappi, pastori Pantsu. Kirkkoneuvoston ja seurakuntalaisten taholta tehtiin pyyntö, että pastori Pantsu toimittaisi jumalanpalveluksia oleskeluaikanaan kirkossamme suomenkielellä. Kirkkoneuvosto oli nimenomaa sopinut pappi Smirnoffin kanssa ajasta, jolloin toimitettaisiin suomenkielinen jumalanpalvelus, mutta Smirnoff koetti estää sen. Hän solvasi pastori Pantsua kerettiläiseksi, koska hän oli vapaamielisempi ja oli ajanut pitkän tukkansa pois. Smiroffin mielestä oli anteeksiantamaton rikos ja suorastaan pakanuutta myöskin se, että pastori Pantsu käytti vapaa-aikanaan sotilaspukua. Hän syötti yksinkertaisen rahvaan keskuudessa tietoa, että nyt teidät tahdotaan väkisin muuttaa luterilaisiksi.
Kun Smirnoffin skandaalimainen esiintyminen ja hänen salaiset vehkeilyt tulivat tunnetuiksi, katsoi kirkkoneuvosto ja muut toimihenkilöt hänen toimintansa sopimattomaksi ja vieläpä vaaralliseksi. Hänelle ilmoitettiin, että hän saisi valita tien, jonka katsoi parhaaksi poistuakseen kuntamme alueelta. Koska Repolan kunta maksoi papin palkan, tahdottiin sellainen kirkon palvelija, josta on hyötyä sekä henkisesti että kansallisesti. Niinpä Smirnoff sai lähteä Repolan alueelta.
Kirkkoneuvosto valitsi Repolan uudeksi papiksi vepsäläissyntyisen Lusmankylästä olevan kirkkoherra M. Fiilinin, joka ryhtyikin tarmokkaasti sielunasioita hoitamaan. Hän rupesi itse opiskelemaan suomenkieltä ja eipä kulunut kuin kuukausi, kun saimme kuulla Jumalaa palveltavan kirkossamme selvällä suomenkielellä. Nuoriso ja opettajat auttoivat laulussa ja tarkastaja Petro toimitti usein lukkarin tehtäviä. Näin rahvas sai ottaa osaa jumalanpalvelukseen, jota se ymmärsi ja kokoontui kirkontäydellä sitä kuuntelemaa. On mielihyvällä merkittävä kirkkoherra M. Fiilinin ansioksi, että entisten viiden venäläismielisen papin sijasta, kykeni hän yksin tyydyttämään ja huolehtimaan laajan seurakunnan sielunhoidosta. Seurakunta oli varmasti tyytyväinen kirkollisiin oloihin. Tämä vaati kirkkoherra Fiiliniltä tarmokasta ja uhrautuvaa työtä, josta me repolalaiset olemme hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa.
Elintarvikelautakunta
Elintarvikelautakuntaan tulivat valituksi:
Toimitusjohtaja V. Valta oli venäläissyntyinen, eikä ollut perehtynyt hoitamaan elintarvikeasioita. Hän ei hallinnut suomenkieltä, eikä hänellä tainnut muutenkaan olla halua työskennellä kanssamme. Repolan rahvaan pyrkimykset eivät häntä kiinnostaneet, joten elintarvikeasiat eivät luistaneet. Tämän vuoksi hän katsoikin parhaaksi erota toimestaan ja luovuttaa varastot toiselle miehelle. Itse hän "puikki" salateitä pitkin Muurmannille.
Vallan jälkeen elintarvikeasioita ryhtyi hoitamaan suojelusjoukkojen mukana tullut opettaja M. Terho. Mutta koska elintarvikepula vallitsi myös Suomessa, oli suuria vaikeuksia voitettava. Pahempaa pulaa pitäjässämme ei kuitenkaan syntynyt. Vaikka M. Terho koettikin toimia parhaansa mukaan, sai hän myöhemmin kenties ansaitsematonta arvostelua osakseen. Hänen puolustukseen voidaan myös sanoa, että toiset voimat johtivat hänen toimintaansa.
Kun kesällä 1919 Terhon siirtyessä toiseen toimeen, tuli elintarvikelautakunnan toimitusjohtajaksi ja puheenjohtajaksi P. Homanen ja kirjuriksi Onni Lukin. Koska molemmat henkilöt olivat liikemiehiä, alkoivat asiat luistamaan. Kun viljaakin saatiin tarvittava määrä, niin lautakunnan toiminta kävi helpommaksi. Kunnanvaltuuston päätöksellä oikeutettiin lautakunta kauppaamaan muitakin kulutustarvikkeita ja lautakunnan liikevaihto kohosikin verrattain suureksi. Suuresta liikevaihdosta huolimatta asioiden hoitaminen oli joustavaa ja kirjanpito selkeää. Kansa olikin tyytyväinen tämän järjestön toimintaan.
Kansakoulujen keskusjohtokunta
Kansakoulujen keskusjohtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt:
Tämän johtokunnan toimesta avattiin heti 11 kansakoulua: yksi ylempi ja kymmenen alempaa. Seuraavana toimikautena toimikin jo kolme ylempää kansakoulua. Oppilaita näissä oli vuosittain noin 310. Varmasti olisi ollut enemmänkin, jos vain olisi ollut varusteita tarpeeksi. Opettajina toimivat rajakarjalan neitoset ja koulujen tarkastajana toimi alusta alkaen opettaja V. Petro. Hänen työstään voisi kirjoittaa oman lehden Repolan historiassa, mutta rajoitun tässä vain lyhyesti mainitsemaan eräitä piirteitä hänen toiminnastaan.
Kun koulumme aloittivat toimintansa oloissa, jonka jokainen arvannee, ja koska lapsemme eivät ennen olleet yhtään päivää koulussa ja toimihenkilötkään eivät olleet tottuneet itsenäiseen koulutoimintaan, niin kohdattiin ennalta-arvaamattomia vastoinkäymisiä. Opettaja Petro, vaikeuksista huolimatta, pystyi järjestämän koulujen puutteelliset olot toimintakuntoon ja näin tuottamaan siunausta paikkakunnallemme. Eipä hän unohtanut tehdä tarkastusmatkoja halki pitäjämme. Usein hänet nähtiin liikkuvan joko suksilla talvisaikaan tai huristelevan polkupyörällä kesällä ympäri piiriään. Niinpä hän tulikin hyvin tutuksi sadoille Repolan lapsille. Olen varma siitä, että nämä lapset tulevat vielä kaipauksella muistamaan tarkastajasetää, jolla oli aina joku hyvä sanoma tai jotain muuta lapsille tuotavaa. Oman ammattinsa ohella otti hän osaa kunnalliselämän seuraamiseen ja ohjeiden antamiseen. Varsinkin monet asiapaperit, jotka Repolassa ovat nähneet päivänvalon, ovat hänen työtään. Voitaisiin luetella paljonkin hänen työnsä tuloksia, mutta tämän yhteydessä rajoitun vain tähän.
Tarton rauhansopimuksen jälkeen Itä-Karjalan toimituskunta kiirehti lopettamaan avustuksensa kouluille. Karjalan liitto otti tällöin kouluasiat hoitoonsa ja kustansi opettajien palkat sekä osti tarvittavat kouluvälineet. Koulunkäynti jatkui häiriöttömästi siihen asti kunnes bolshevikit, vastoin rauhan sopimusta, miehittivät pitäjämme ja vangitsivat ne miliisit, jotka eivät kerinneet paeta Suomeen. Kun koulunpito kävi mahdottomaksi bolshevikkien opetussuunnitelman puitteissa, pakenivat opettajatkin Suomeen.
(Jatkuu seuraavassa numerossa)