Mursut
Repolan seminaari
Itä-Karjalan johtokunta määräsi seminaarin toimituskunnan, joka suoraan hoiti seminaarin asiat. Johtokuntaan kuuluivat seuraavat jäsenet:
Seminaari aloitti toimintansa lokakuun alussa vuonna 1918 kansakoulun salissa. Puheita pidettiin ja laulettiin, joten tilaisuudesta muodostui mieleenpainuva juhlatilaisuus ja historiallinen tapahtuma. Heti juhlan päätyttyä ilmoittautui 20 oppilasta, joista kahdeksan täytyi kuitenkin keskeyttää kesken lukukauden elintarvikepulan takia.
Yhden vuoden kurssin suorittivat seuraavat kuusi oppilasta:
Seuraavana vuonna kurssin suorittivat seuraavat kuusi oppilasta:
Kouluvuonna 1920 - 1921 oli myös toistakymmentä oppilasta, mutta bolshevikkien tunkeutuminen Repolaan esti tämänkin koulutoiminnan ja vasta pakolaisina saivat opiskelijat Impilahdella lopettaa kurssinsa.
Seminaarin johtajana toimi melkein koko ajan karjalainen opettaja V. Keynäs ja opettajana Olga Haimakainen. Huolimatta lyhyestä toiminta-ajasta, jätti seminaari nuorisomme keskuuteen ihailtavan muiston. Seminaarin suurta työtä emme vielä kykene kyllin suuresti arvailemaan, vaan sen tuottaman hyödyn voi arvata vasta tuleva sukupolvi.
Metsälautakunta, maatalouslainarahasto ja paloapuyhdistys
Joulukuun kokouksessaan vuonna 1919 katsoi valtuusto välttämättömäksi perustaa yllämainitut järjestöt.
Maatalouslainarahaston johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt:
Tämä rahasto myönsi maatalouslainoja toiminta-aikanaan 111000 mk seuraaviin tarkoituksiin:
Valtuusto päätti rahaston koroksi 6%, joten korko ei saajia rasittanut. Tämän rahaston avulla monet talonpojat paransivat huomattavasti rappiolle joutunutta talouttaan. Ja jos tämä olisi vapaasti saanut jatkua kymmenenkin vuotta, niin olen varma siitä, ettei Repolassa olisi tarvinnut ostaa omiksi tarpeiksi viljaa. Maatalouskin olisi huomattavasti parantunut.
Palovakuutusyhtiön perustavassa kokouksessa valittiin johtokunta, johon kuuluivat seuraavat henkilöt:
Tämä tärkeä yritys sai huomattavaa kannatusta rahvaan keskuudessa, ja jo vuoden kuluttua vakuutuskanta oli 1 ½ miljoonaa markkaa. Tämänkin kunnallisen yrityksen tarpeellisuus huomattiin heti, kun maanviljelijä Kuisma Tunttusen vakuutettu talo paloi. Vakuutus oli suurena apuna hänen hankkiessaan uutta taloa, vaikka vakuutusyhtiö ei voinutkaan vielä ensimmäisenä toimintavuotena korvata koko vahinkoa. Metsänhoitaja Sannikan suureksi ansioksi voidaan lukea tämäkin tärkeän järjestön syntyminen ja sen hoitaminen. Sannikan poistuttua paikkakunnalta, palovakuutusyhtiön toimitusjohtajana toimi vähän aikaa A. Karmakka.
Metsälautakunnan johtokunnan jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt:
Uutteran ja työtäpelkäämättömän metsänhoitajan toimenpiteillä saatiin lautakunnan työt sujumaan aika hyvin. Hankalin tapaus lautakunnalle oli Arramaan metsäkauppa, josta olen maininnut jo aikaisemmin. Kun talonpojat saivat myöhemmin metsänmyyntioikeuden, oli lautakunnalla ja varsinkin metsänhoitajalla kova työ, koska kaikki metsänhakkuut tapahtuivat lautakunnan valvonnassa. Lautakunta hyväksyi tai hylkäsi kaikki kunnassamme tehtävät metsäkaupat. Vaikka tukkipuun hinnat olivat poikkeuksetta alhaiset, oli lautakunta useimmissa tapauksissa pakotettu hyväksymään kaupat, koska paikkakunnalla ei ollut muuta työtä. Rahapula paikkakunnallamme oli suuri. Näiden metsäkauppojen avulla kuntalaiset saivat rahaa ja työtä, joten loppuaikoina pitäjäläisillä ei ollut kummastakaan liiemmin puutetta.
Maatalous- käsityö- ja kasvitarhaneuvonta
Kuntamme pyynnöstä järjesti Pohjois-Karjalan maanviljelysseura vuosina 1919-1920 tehokkaan neuvontatyön maatalouden, käsityön ja kasvitarhaviljelyn aloilla. Maatalousneuvojana toimi alussa alastaan innostunut agronomi Korhonen, jolla olikin työtä, koska maataloutemme oli kehittymätöntä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Neuvot menivät perille, ja tuloksia olikin heti nähtävissä. Monet talonpojat alkoivat uudenaikaistamaan ja järkiperäistämään töitään hyvin tuloksin.
Käsityöopettajaksi tuli herra Vasama, mutta hän sairastui heti tultuaan, joten hänen työnsä supistui vähiin ja hän joutui muuttamaan pois.
Kasvitarhaneuvonta sitä vastoin saavutti suurta huomiota, vaikka alussa vanhempi rahvas katsoikin sitä ennakkoluuloisesti ja suorastaan arvostelevasti. Neuvojat saivat kuulla erilaisia kommentteja, kuten esimerkiksi: "myö katso emme syö lehmien ruokaa kun meillä on järvissä kaloakin". Tästä huolimatta hekin myöhemmin söivät kasvisruokaa. Kun kasviksista tehtiin kunnollista ruokaa, innostuivat epäilijätkin itse viljelemään kasviksia. Vuonna 1920 oli kasvitarha melkein jokaisessa talossa, ja ne olivat aika hyvin hoidettuja. Neiti Karttunen ansaitsee erikoista kiitosta neuvontatyöstä. Hän ennätti neuvomaan jokaisen talontyttären, emmännän ja vieläpä koululapsiakin. Hänen ansiokseen voidaan mainita, että vuoden 1920 syksyllä voitiin järjestää kasvitarha-, käsityö- ja karjanäyttely Repolassa. Kasvitarhatuotteet olivat laadukkaita ja niitä oli runsaasti.
Vapaat valistusriennot
Repolaan perustettiin sivistysseura, joka nuoruudestaan ja jäsenten vähälukuisuudestaan huolimatta koetti voimiensa mukaan herättää valistusaatetta. Pidettiin useita iltamia. Vuosina 1919 ja 1920 järjestettiin helluntaijuhlat, jotka olosuhteisiin nähden onnistuivat verraten hyvin. Näissä tilaisuuksissa esitettiin isänmaallista ohjelmaa. Ulkopuolisina puhujina esiintyivät esimerkiksi maisteri H. Stenius ja kouluneuvos Basilier sekä useita muita huomattavia henkilöitä.
Vaikka seuran jäsenluku vuonna 1920 oli vain 51 jäsentä, alkoi se herättää huomiota nuorisomme keskuudessa. Nuoriso viihtyi hyvin seuran järjestämissä iltamissa. Iltamia toivottiin lisää. Iltamissa oli paljon väkeä ja nuoret esiintyivät moitteettomasti. Sivistysseura toimitti rahankeräyksen oman talon hankkimiseksi. Varoja saatiinkin kerätyksi, mutta ne eivät vielä riittäneet, joten päätettiin pitää arpajaiset. Siitähän ei tullut mitään. Tarton rauha sotki suunnitelmat.
" TARTON RAUHA JA SEN SEURAUKSET
Kuten tiedetään, aloitettiin Suomen ja Venäjän hallitusten välillä neuvottelut Tartossa, jossa yhtenä kysymyksenä hyväksyttiin käsiteltäväksi Repolan ja Porajärven kohtalot. Suuremmassa laajuudessa asia koski koko Karjalaa. Näiltä rauhanneuvotteluilta karjalaiset odottivat paljon. Neuvottelun tuloksista riippui olojen vakiintuminen ja tämän heimon tuleva kohtalo. Koska bolshevikit olivat saattaneet asiamme valtakuntien väliseksi, Karjalan kysymys ja heimomme kohtalo ei ollut enää venäläisten bolshevikkien mielivallasta riippuva, vaan kansainvälinen kysymys.
Karjalaiset, luottaen suomalaisten veljien ennen osoittamaan myötätuntoon ja tarmoon, toivoivat asiallemme tinkimätöntä ja oikeudenmukaista ratkaisua. Kyse oli elämästä. Heimomme toivoi näiden neuvottelujen kautta saavuttavansa itsemääräämisoikeuden, jota koko heimomme enemmistö oli hartaasti toivonut. Heimomme toiveista on riittävästi todisteita: Uhtuan maakuntapäivien päätökset, Aunuksen esikuntien päätökset ja Repolan ja Porajärven päätökset irtautua Venäjästä. Näiden perusteella suomalainen valtuuskunta oli vaatinut Karjalalle itsemääräämisoikeutta.
Ei venäläisetkään olleet rauhanneuvottelujen aikana toimettomia. Haalittiin kaikenlaisia dokumentteja karjalaisten nimissä. Väitettiin, että karjalaiset eivät halua itsemääräämisoikeutta eivätkä liittyä Suomeen. Bolshevikkien häikäilemättömän valehtelun osoittaa parhaiten lainaus Petroskoin toimeenpanevan komitean kirjoituksesta. Siinä kirjoitetaan: " Suomi pistimiin nojaten, on vastoin repolalaisten nimenomaista tahtoa anastanut Repolan pitäjän, ja pitää sitä yhäkin pistimien varassa hallussaan." Tämä oli tosiasioiden tahallista vääristelemistä, joten repolalaiset torjuakseen kirjoituksen, julkilausuivat monin tavoin uudestaan mielipiteensä. Lainaan niistä muutamia: Repolan kansalaiskokous 15.8.1920 päättää saattaa koko maailman tietoisuuteen seuraavaa:
Sen julistuksen johdosta, jonka niin sanottu Karjalan työtätekevän kansanedustajakokouksen valtuuttama toimeenpaneva komitea 1.7.1920 on antanut ja jossa oloista Karjalasta saadaan vallan valheellinen kuva. Julistuksessaan tuo bolshevikkien toimeenpaneva kokous, joka ei ole karjalan kansan valitsema ja valtuuttama lausuu seuraavaa: ".. että Suomi muka väkivaltaisesti ja vastoin repolalaisten nimenomaista tahtoa on anastanut Repolan ..."
Repolan kunta yleisessä kokouksessaan 1.9.1918 päätti katkaista kaikki suhteet Venäjään ja kääntyä Suomen hallituksen puoleen pyytäen, että Repolan alue otettaisiin Suomen suojeluksen alaiseksi. Tämän pyynnön perusteella Suomen hallitus miehitti Repolan alueen ja on kaikkien asukkaiden tyytyväisyydeksi sen edelleenkin pitänyt hallussaan, suoden Repolalle kaikkea sitä mitä Repolan kansa on voinut tarvita. Repolan kansalaiskokous torjuu jyrkästi sen julistukseen sisältyneen väitteen, että suomalaiset joukot olisivat harjoittaneet petomaista menettelyä väestöä kohtaan aluetta hallussapitäessään. Kokous päinvastoin toteaa ja koko maailmalle julistaa, että suomalaiset sotilasviranomaiset ovat käyttäytyneet mallikelpoisesti ja saavuttaneet koko kansan luottamuksen ja kiitollisuuden. Rahvas on saanut rauhassa ja häiritsemättä viljellä kontujaan. Samalla kokous kieltää mainittua edustajakokousta puhumasta Repolan rahvaan nimissä, joka toivoo koko Karjalan voivan järjestää tulevan kohtalonsa Suomen suojeluksen alaisena.
Tämän lisäksi lähettivät eri kyläkunnat seuraavansisältöisiä sähkeitä:
Omelian kyläkunta Ikiajoita kuuluneena suomalaiseen heimoon, vaan nyt täkäläinen pakko- valta on erottanut meidät Suomiäidistään. Kansojen itsemääräämisperi- aatten oikeudella nyt liittyneenä Suomeen, tahdomme järkähtämättä pysyä sen yhteydessä. Ainoastaan pakkovalta voipi erottaa meidät Suo- mesta.
Saarenpään ja Koska Repolan rahvas on kansojen itsemääräämisoikeuden perusteella Roukkulan liittynyt Suomen yhteyteen ja nyt olleena Suomen suojeluksessa jo kol-kyläkunnat. matta vuotta. Järkähtämätön tahtomme on, että ikiajoiksi yhdymme Suo- men tasavaltaan ja tahdomme pysyä sen yhteydessä.
Repolan kansalaiskokous lähetti myöskin lähetystön Suomen hallituksen luokse. Sille annettiin tehtäväksi painostaa hallitusta, jotta se pitäisi jyrkästi kiinni kansamme tahdosta. Nämä repolalaisten mielenilmaisut riittänevät kumoamaan bolshevikkien hämärät dokumentit. Täten on Karjalan eri osien mielipide tullut koko maailman tietoisuuteen. Kaikkien, tai ainakin suuren enemmistön tahto on irtautua Venäjästä. Kohtalo on noussut, kuten monesti ennenkin meitä karjalaisia vastaan, kuten myöhemmin saamme nähdä.
Repolan lähetystölle, joka kävi Suomen hallituksen luona, oli ulkoministeri vakuuttanut, että varsinkaan Repolaa ja Porajärveä ei tulla luovuttamaan ryssille, vaikka se tuottaisikin vaikeuksia. Asia pyritään ajamaan onnelliseen päätökseen, koska se on väestön ehdoton tahto. En mene arvostelemaan Suomen hallituksen kannanmuutosta, mutta tosiasia oli se, että kahden viikon jälkeen vakuutteluista eli 15.10.1920 tuotiin meille odottamatta sähke rauhansopimuksesta. Siinä kerrottiin, että Repola ja Porajärvi, itkusilmin annetuista lupauksista huolimatta, oli luovutettu ryssien taistelukentiksi.
Puolueeton lukija voinee helposti arvata sen katkeruuden, jonka tämä viesti synnytti näiden pitäjien toimihenkilöissä rauhansopimusta ja lupaustenantajia kohtaan. Nyt odotti näiden pitäjien toimihenkilöitä joko hirsipuu tai maanpakolaisuus. Samoin kuin monelle karjalaiselle toimihenkilölle oli aikaisemminkin tapahtunut.
REPOLALAISTEN TOIMINTA RAUHANSOPIMUKSEN SYNNYTTYÄ
Monen repolalaismiehen mielessä heräsi tuskallisia ajatuksia sekä omasta että väestön kohtalosta. Alistuako ilman vastarintaa bolshevikkien armoille ja tyytyä sen komentoon odottaen kärsivällisesti asioiden kehittymistä ja kärsiä se kohtalo, joka tulisi toimihenkilöiden osaksi? Olisiko vielä jotain mahdollisuuksia, vaikka Suomikin meidät hylkäsi? Monien vakaumus ei sallinut alistumista sortajan armolle. Ei haluttu jäädä toimettomana istumaan kädet ristissä, vaan haluttiin toimia rauhansopimuksen ehtojen mukaan. Tiedettiin kyllä, että saavutetuilla oikeuksilla ei ollut mitään merkitystä, koska toinen sopijapuoli oli mitä oli.
Mieliala oli lamassa. Kukaan ei uskonut lupauksiin autonomiasta. Yksimielisiä oltiin kuitenkin siitä, että tilanne tulisi säilyttää samana niin kauan kuin siihen vain olisi mahdollisuuksia. Ongelmana oli se, että kehen voisimme turvautua ja keneltä saisimme apua, koska Suomikaan ei rauhanneuvottelussa ollut hoitanut asiaamme eikä pystyisi myöhemminkään toteuttamaan sopimusta.
Karjalaparka oli taas jäänyt oman onnensa nojaan. Repolalaiset alkoivat luottaa vain itseensä ja suunnitella toimintansa sen mukaan. Edellytyksiä näytti olevan hyvin vähän, mutta sanotaan että hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen. Koska merkit viittasivat siihen, että bolshevikkivalta Venäjällä ei kestäisi kauan, alettiin suunnitella 300 miehen vahvuisia turvajoukkoja. Joukkojen tarkoituksena olisi suojella Repolaa talvisaikaan kurittomilta ryövärijoukoilta. Toivottiin, että muutos parempaan tapahtuisi kesään mennessä, jolloin voitaisiin osoittaa maailmalle, että Repola ei alistu bolshevikeille muutoin kuin pakkovallalla. Tämän ajatuksen innokkaimpia ajajia oli repolalainen Paavo Höttönen ja nimismies Siven, joka lupasi saada ainakin suomalaisten kannatuksen ajatukselle.
Siven matkusti Helsinkiin ja kertoi palattuaan pienelle piirille, että oli saanut ulkoministeriön luvan aseistaa 200 miestä. Koska aseita ei alkanut kuulua, matkusti Siven Helsinkiin ottamaan selvää, miksi aseita ei oltu saatu.
Sanomalehdissä on väitelty siitä, onko Suomen taholta repolalaisia yllytetty aseellisesti rikkomaan rauhansopimusta. Meidän repolalaisten täytyy jyrkästi torjua sellaiset väitteet. Se mitä on tapahtunut, johtuu repolalaisten itsesuojeluvaistosta ja tämän kaiken on aikaansaanut herännyt isänmaallinen henki, joka on kannustanut meitä suuriin, toisinaan epätoivoisiinkin yrityksiin. Näihin varotoimenpiteisiin, joista olen jo maininnut, ryhdyttiin repolalaisten taholta ja ne olivat vain repolalaisten aikaansaamia. Ehkä toimenpiteet olivat vääriä, mutta silloin ei ollut muuta mahdollisuutta suojella kotejamme ja miehiämme. Tulevaisuus näyttäneekin, oliko toimenpiteillä merkitystä itsetunnon ja isänmaanrakkauden herättämiseksi.
Väite sanomalehdessä, että Suomen hallitus ei ollut tietoinen repolalisten toiminnasta on lievästi sanottuna kummallinen ja panee miettimään, koska Siven julkisesti tiedotti raporteissaan ulkoministeriötä. Hän sanoi myös ilmoittanneensa asiansa suullisesti, jota en epäile, ja asia oli ulkoministeriössä kyllä ymmärretty oikein. Myöhemmin tapahtunut kannanmuutos on meille arvoitus.
Tarton rauhansopimuksen mukaan Suomen suojelus loppui 15.2.1921 ja silloin myöskin valtiovalta lopetti toimintansa ja avustuksensa entisessä muodossaan. Niinpä repolalaisetkin aloittivat suunnitella uusia kaupallisen ja hallinnon toimintamuotoja täysin kenestäkään riippumatta. Kun rauhansopimus tuli tunnetuksi, päätettiin kansalaiskokouksessa 25.11.1920 lopettaa kaikki kunnalliset järjestöt, koska ne olivat Suomen kunnallisasetuksen mukaisia ja ne olivat syntyneet Suomeen liittymisen yhteydessä.
Kuinka hoidettaisiin kunnalliselämää ja miten järjestetään hallinnollinen puoli? Tahdottiinko edelleenkin hoitaa asioita samalla tavalla kuten tähänkin asti? Tahdottaisiinko muodostaa venäläismalliset neuvostot? Vilkkaan ja monitahoisen keskustelun jälkeen päätti kokous säilyttää kunnalliselämässä samat toimintamuodot, vaikka nimi muutettaisiinkin. Samalla kokous salli perustaa sellaisen järjestön, joka huolehtisi ja ottaisi väliaikaisesti huolehtiakseen valtiovallan tehtävät kuntamme alueella.
Tämän järjestön nimeksi hyväksyttiin "Repolan kunnan itsehallintotoimikunta", ja siihen tulivat valituiksi seuraavat henkilöt:
Samalla kansalliskokous hyväksyi seuraavan ohjesäännön:
" Koska Repolan rahvas ei voi peruuttaa, eikä muuttaa 31.8.1918 tekemäänsä päätöstä erota Venäjästä, ja joka päätös silloin välittömästi Suomen hallituksen suostumuksella ja tosiasiallisella avustuksella pantiin täytäntöön, ei tätä päätöstä myöskään Suomen ja Venäjän hallitusten välisellä sopimuksella Repolan rahvasta kuulematta voida laillisesti purkaa. Tämä valta siirtyy Repolan rahvaalle siitä päivästä lukien, jona Suomen hallitus lakkaa valtiovaltaa käyttämästä Repolassa. Sitten kun Suomen ulkoasiainministeriön edustaja on julkisella kuulutuksella Repolan rahvaalla tiedoksi saattanut, että Itä-Karjalan toimituskunta Suomen valtioneuvostossa, joka tähän asti on käyttänyt Suomen hallinto- ja valtiovaltaa Repolassa, lopettaa toimintansa 15.12.1920, ja ilmoittaa ettei Suomen hallitus tämän jälkeen aio millään muullakaan tavalla jatkaa vallankäyttöä Repolassa, olemme me allekirjoittaneet kaikista Repolan kylistä äänivaltaisten kansalaisten vapaasti valitsemina rahvaan edustajina tänään pitämässämme kokouksessa päättäneet hyväksyä ja kaikkien Repolan asukkaiden toistaiseksi noudatettavaksi vahvistaa ja säätää Repolan hallintosäännön."
REPOLAN HALLINTOSÄÄNTÖ
1§
Repolan hallintoalueeseen kuuluvat seuraavat kylät: Roukkula, Saarenpää, Omelia, Pläkkäjä, Muujärvi, Virta, Haukkasaari, Vuosniemi, Tsholkka, Tuuseni, Jänissalmi, Mokkila, Struunaa, Kolvasjärvi, Koroppi, Tuulivaara, Lusma, Kapustavaara, Kiimanvaara, Luovutsaari, Pieningä, Aimalaksi, Suulasaari, Kibo, Lentiera ja Suoverkka sekä Repolan alueella olevat entiset Venäjän valtiolle kuuluneet metsät.
2§
Korkeinta valtiovaltaa tällä hallintoalueella käyttää rahvaan jo valitsema 12-jäseninen Repolan itsehallintotoimikunta siten kuin tässä hallintosäännössä säädetään. Repolan itsehallintotoimikunnalle kuuluu siis kaikki se valta ja ne oikeudet ja tehtävät Repolan hallintoalueella, jotka ovat tähän asti kuuluneet Itä-Karjalan toimikunnalle.
3§
Repolan toimikunnalle kuuluu myöskin kaikki se valta ja ne tehtävät Repolan kunnassa, jotka tähän asti ovat kuuluneet Repolan kunnanvaltuustolle, joka nyt lakkautetaan.
4§
Toimikunta on päätösvaltainen jos kahdeksan sen jäsenistä on saapuvilla.
5§
Toimikunnan jäsenen erottua, valitkoon toimikunta uuden jäsenen tilalle. Jos toimikunta tahtoo kokonaisuudessaan erota, kutsuttakoon Repolan rahvaan edustajakokous, joka joko hylkää tai hyväksyy pyydetyn eron. Jälkimmäisessä tapauksessa valitaan uusi toimikunta.
6§
Repolan toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
7§
Repolan toimikunta ottaa toimiinsa kaikki tarpeelliset virkailijat ja määrää heidän tehtävät.
8§
Toimikunnan päätökset kunnallishallintoa koskevissa asioissa panee täytäntöön kunnallislautakunta tai se lautakunta, mitä asia koskee. Muissa asioissa toimikunnan kanslia. Kunnallishallintoa koskevia asioita toimikunnassa käsiteltäessä, olkoon kunnallislautakunnan tai sen lautakunnan esimies saapuvilla, mitä asia koskee. Hänellä on oikeus tehdä toimikunnalle kyseisissä asioissa ehdotuksia. Toimikunnan kansliapäällikkö olkoon saapuvilla toimikunnan kokouksissa ja esitelköön niissä kaikki muut paitsi kunnallishallintoa koskevat asiat.
9§
Repolan kunnallishallinnossa noudatetaan edelleenkin tähänastista käytäntöä ja säännöksiä ottamalla huomioon, mitä tässä hallintosäännössä erikseen säädetään. Kunnallislautakunta ja sen alaiset lautakunnat jatkavat siis toimintaansa entisessä muodossa.
10§
Kun toimikunta näkee oikeudenhoidon sitä vaativan, määrätköön se käräjät pidettäväksi ja antakoon vähintään kolme viikkoa aikaisemmin siitä rahvaalle tiedon. Käräjien puheenjohtajaksi toimikunta kutsukoon jonkun Suomessa tuomarivalan vannoneen lainoppineen miehen ja olkoon lautakunnan valitsemat lautamiehet niissä läsnä. Käräjissä käsiteltäköön asiat Suomen lakien mukaan. Älköön kuitenkaan kukaan saapuvilla oleva kieltäytykö sillä perusteella riita-asiassa vastaamasta, ettei saanut laillista haasteaikaa nauttia ja poissaolevaan vastaajaan nähden, joka asuu Repolan hallintoalueella, pidettäköön seitsemän päivää laillisena haasteaikana. Toimikunnan kanslian kautta pannaan käräjien päätökset ja tuomiot täytäntöön. Ylioikeutena toimii toimikunta, jossa oikeusasioita käsiteltäessä olkoon saapuvilla myöskin käräjien puheenjohtaja tai joku muu tuomari tai lainoppinut lakimies, jolla on puhe- ja äänestysoikeus.
11§
Niin kauan kuin Suomen hallitus pitää sotajoukkoja Repolan aluetta suojelemassa, kuuluu sotilaallinen valta sille. Mutta jos Suomen sotilaallinen suojelus lakkaa ja sen sotajoukko siirretään pois, niin on Repolan toimikunnan otettava käsiinsä myöskin sotilaallinen valta ja pidettävä huolta Repolan turvallisuudesta. Suomenkin suojeluksen aikana toimikunnalla on oikeus sopusoinnussa Suomen sotilasjohdon kanssa järjestää kansallinen miliisilaitos.
12§
Toimikunnalla on oikeus Repolan rahvaan nimissä ja puolesta neuvotella ja päättää muiden Karjalan alueiden rahvasta edustavien hallintoelinten kanssa Karjalan keskushallituksen muodostamisesta sekä jos sellainen hallitus päätetään muodostaa, luovutetaan sille joko kokonainen tai osittainen valtiovalta Repolan hallintoalueella.
13 §
Kun toimikunta pitää tarpeellisena säätää veroa Repolan rahvaan maksettavaksi tehköön Repolan rahvaan edustaja siitä ehdotuksen kokoukselle, jolla on oikeus hyväksyä tai hylätä verolaki.
14 §
Repolan rahvaan edustajat kokoontuvat yhteiseen kokoukseen niin usein kun toimikunta kutsuu sen koolle joko omasta aloitteestaan tai vähintään kyläkunnan yhteisessä kokouksessaan siitä päätettyään. Tällöin kyläkokouksen tulee pyytää toimikuntaa kutsumaan koolle yhteinen kokous. Kokoukseen valitsee kukin kylä yhteisessä kyläkokouksessa salaisella äänestyksellä yhden edustajan kutakin kahtakymmentäviittä äänivaltaista kylänasukasta kohden. Äänioikeus on 18-vuotta täyttäneellä kansalaisluottamusta nauttivalla kansalaisella. Kyläkokouksissa noudatettakoon sitä yhteistä tapaa, jota järjestäytyneissä kokouksissa käytetään.
Repolassa 29.11.1920
(46. edustajan allekirjoitukset)
Kokouksessa oli kaikkiaan 64 edustajaa, joista 17 vastusti säännön hyväksymistä ja jotka tahtoivat olla puolueettomia. Eräät vaativat jopa neuvoston muodostamista.
Uuden hallintosäännön puitteissa alettiin toimia, ja rauhallisuuden säilyttämiseksi pitäjämme alueella perustettiin miliisikunta, johon kuului 50 miestä. Miliisikunta oli valmis suojelemaan kuntaamme suomalaisten suojeluskuntajoukkojen poistuttua.
10.02.1921 Suomalaiset suojelusjoukot tekivät lähtöään Repolasta. Paikkakuntalaiset järjestivät suojelusjoukoille läksiäisillanvieton, johon saapuivat kaikki päällystöön kuuluvat henkilöt ja melkein kaikki pitäjässämme olevat sotilaat. Tämä tilaisuus muodostui mieleenpainuvaksi surujuhlaksi. Tilaisuudessa puhuivat kirkkoherra Fiilin ja Pekka Kyöttinen. Puheissa korostettiin suojelusjoukkojen merkitystä Repolan suojelussa. Samalla kiitettiin päällystöä ja sotilaita siitä suuresta uhrautuvaisuudesta, mitä he olivat tehneet Repolan hyväksi. Erikoisen tunnustuksen sai luutnantti Hurme, jonka suhtautuminen meihin ylipäällikön ominaisuudessa oli ymmärtävä. Silloinkin kun Suomen hallituksen edustaja, tuomari Broms, joka oli evakuointiaikana Repolassa, antoi tahdittomia ja lapsellisia määräyksiä hänelle. Hurmeen olisi pitänyt vangita paikkakunnan toimihenkilöitä, mutta Hurme suhtautui meihin tavalla, joka ansaitsee vilpitöntä tunnustusta. Hän ymmärsi meitä ja käsitti pyrkimyksemme, toisin kuin valtiovallan edustaja. Hurme yritti tehdä kaiken voitavansa lievittääkseen katkeroituneita mieliämme ja tulevaa kohtaloamme.
Läksiäistilaisuudessa luutnantti Hurme ja alikersantti Takkinen kiittivät paikkakunnan toimihenkilöitä siitä yhteisymmärryksestä, joka sotilasjohdon ja paikkakuntalaisten välillä oli vallinnut. Moni "savonpoika" sanoi, että oli ikävä lähteä Repolasta. Tullessaan Repolaan he luulivat tulleensa puolivillin rahvaan sekaan, mutta kun olivat tottuneet paikkakuntalaisiin he tunsivat olevansa veljiensä parissa. Monet vakuuttivat tulevansa takaisin, jos karjalalaiset veljet tarvitsisivat apua sortajaa vastaan. Nyt heidän oli kuitenkin seuraavana päivänä lähdettävä väkivalloin muodostunutta valtakunnan rajaa kohti.
13.02.1921 viimeiset Suomalaiset suojelusjoukot jättivät Repolan. Lähdön jälkeen repolalaiset aloittivat itsenäisen elämän Tarton rauhansopimuksen varjossa. Olo tuntui hyljätyltä ja mielet olivat masentuneita. Monen silmä kostui ajatellessaan tulevaisuuttaan. Moni toimihenkilö tunsi tyhjyyttä ja pettymystä.
Suomen suojeluksen aikana tehdyt kauniit suunnitelmat pirstoutuivat hetkessä. Tästä huolimatta alettiin toimia kuten ennenkin, sillä Tarton rauhassa oli taattu kahden vuoden erioikeudet. Tätä erioikeutta hyväksikäyttäen toivottiin saavan toimia rauhassa, kuitenkin tietoisina siitä, että bolshevikit koettivat tehdä - kuten tekivätkin - kaikki antamansa lupaukset tyhjiksi.
Suomen hallitus vakuutti pitävänsä kiinni rauhansopimuksesta ja ilmoitti tulevansa toimimaan kaikin keinoin sen toteuttamiseksi. Jos rikkomuksia tapahtuu, on sille niistä heti ilmoitettava, jotta Suomen hallitus voi ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin. Jokainen tietänee, kuinka sopimusta rikottiin. Oliko Suomen hallitus tehnyt kaikkensa sopimuksen suhteen? Se jääköön lukijan ratkaistavaksi, mutta on selviö, että repolalaisten kahden vuoden erioikeus sai pikaisen lopun.
2.3.1921 saapui Karjalan kommuunin ja Neuvostovenäjän valtuuksilla varustettu komissaari F. Pottonen , kommunisti Miheijeff ja suomalainen kommunisti Kuusinen Repolaan. He vaativat Repolan itsehallintotoimikunnan vallan sekä elintarvikkeiden ja rahojen luovuttamista vallankumouskomitealle. Toimikunta kieltäytyi jyrkästi ja vetosi Repolan pitäjälle luvattuun kahden vuoden erioikeuteen. Koska Repolan rahvas on valinnut toimikunnan, on vain sillä oikeus erottaa se. Näin ollen valtuuksia ei voida luovuttaa muille, kuin valitsijoille eli Repolan rahvaalle. Repolan rahvaan edustajakokous suostuttiin kutsumaan koolle, jotta se voisi ratkaista tämän bolshevikkien tekemän vaatimuksen vallansiirrosta.
Edustajakokous kutsuttiin koolle 20.3.1921. Kyseisenä päivänä klo 12.00 kokoontui 89 kyläläisten valtuuksilla varustettua osanottajaa ja noin 150 asiainharrastajaa. Kokouksen avasi toimikunnan puheenjohtaja P.Kyöttinen, joka selvitti kokouksen tarkoitusta ja pyysi valitsemaan kokouksen virkailijat. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti P.Kyöttinen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Andrei Laasarinen ja sihteereiksi Mikko Höpön sekä Onni Lukin. Loppupäivänä järjestäydyttiin, tarkastettiin valtakirjat jne. Varsinainen kokous alkoi seuraavana päivänä.
Varsinaisessa kokouksessa komissaari Pottonen tulkitsi röyhkeästi rauhansopimuksen 10 § pykälää. Pottosen tulkinnan mukaan koko Karjala ja siihen mukaan luettuina Repola ja Porajärvi on ilman muuta luovutettava Karjalan kuntaan. Hän väitti, että Repolalle ja Porajärvelle ei oltu annettu pitäjäkohtaisia erioikeuksia. Samalla hän toi kaksituntisessa esitelmässään esille kommunistisen järjestelmän erinomaisuuksia. Järjestelmän huonoista puolista hän ei puhunut. Hän vakuutti, että kahden kuukauden kuluttua Suomessa tapahtuisi vallankumous, koska maaperä oli Suomessa otollinen.
Pottosen esitelmä kohtasi niin kovaa ja perusteltua kritiikkiä, että hän itsekin joutui ymmälle. Asian tiimoilta käytettiin 288 puheenvuoroa, joissa perusteellisesti kumottiin Pottosen ihanteelliset mielipiteet. Perusteellisen harkinnan jälkeen kokous teki seuraavan päätöksen:
Koska Neuvostovenäjä on myöntänyt Karjalalle kansallisen autonomian ja koska Suomen ja Neuvostovenäjän tasavaltojen 14.10.1920 tehdyssä rauhansopimuksessa, sopimuksen 10 § mukaan Repolan ja Porajärven kunnat palautetaan Venäjän yhteyteen ja liitetään Arkangelin ja Aunuksen kuvernementteihin karjalaisen väestön muodostamaan ja kansallista itsemääräämisoikeutta nauttivaan Itä-Karjalan autonomiseen alueeseen, niin Repolan edustajainkokous, vedoten saman rauhansopimuksen 11§, päätti julkisella äänestyksellä, 77 puolesta ja 12 vastaan, säilyttää Repolan kunnan alueella se järjestelmä, joka on hyväksytty Repolan kunnan edustajainkokouksessa 25.11.1920. Tämän vuoksi kokous ei tunnusta Karjalan kommunistista hallitusta.
Vasta sitten kuin koko Karjalan väestön hyväksymä hallitusmuoto ja perustuslaki astuu voimaan, alistuu Repolan rahvas sen lakien alaiseksi. Tätä ennen on Neuvostovenäjän siirrettävä kaikki vieraat sotajoukot, kommunistiagentit ja komissaarit, riippumatta kansallisuudesta, pois Karjalan alueelta. Neuvostovenäjän on pienennettävä rajavartiostoaan, kuten rauhansopimuksessa on edellytetty.
Seuraavan kansalliskokouksen äänioikeus olkoon kaikilla 20 vuotta täyttäneillä karjalalaisilla sukupuoleen katsomatta. Äänioikeus olkoon myös kaikilla pakolaisilla tai muutoin alueelta poismuuttaneilla henkilöillä. Kansalaisluottamuksen menettäneillä henkilöillä ei ole äänioikeutta.
6.4.1921 ilmoitti komissaari Pottonen voitonriemuisesti, että Porajärvellä miliisi oli riisuttu aseista, neuvostot oli asetettu ja Suomen raja oli suljettu. Paikkakuntalaisten mielipiteitä ei oltu kysytty. Seuraavana päivänä Repolan pitäjän Muurajärven kylä piiritettiin satamiehisellä joukolla. Vain yhden miliisin onnistui paeta tuomaan viestiä Repolan miliisilaitoksen esikunnalle. Muut joutuivat bolshevikkien vangeiksi. 8.4.1921 bolshevikit miehittivät Omelian kylän. Kylään tuotiin 77 sotilasta ja 44 kuormaa sotilastarpeita. Näiden tapahtumien jälkeen, katsoi Repolan miliisilaitoksen johto parhaaksi siirtyä lähemmäksi Suomen rajaa. Näin säästyttiin ylimääräiseltä verenvuodatukselta.
8.4.1921 Tulivarassa pidetyn neuvottelun jälkeen päätettiin miliisilaitoksen puolesta valtuuttaa seuraavat henkilöt neuvottelemaan bolshevikkijohdon kanssa:
Neuvotteluissa vaadittiin, että bolshevikit vievät pois ylimääräiset sotajoukot pitäjän alueelta. Samoin vaadittiin, että rajavartioston sotilaat ja päällystö eivät saa kajota Repolan kunnalliseen elämään ja Porajärvellä vangitut miliisit on heti vapautettava. Heille on luovutettava aseet takaisin, koska miliisilaitos toimii täysin rauhansopimuksen mukaan. Rauhansopimuksen mukaan pitäjän alueella saa olla 50 miliisiä, jotka kuuluvat rajavartiolaitokseen.
Samana iltana neuvottelijat esittivät kyseiset vaatimukset neuvottelujen pohjaksi. Vaikka neuvottelijoiden turvallisuus oli taattu, vangittiin neuvottelijat. Bolshevikit ilmoittivat miliisilaitoksen esikunnalle Tulivaaraan, että neuvottelijat vapautetaan, jos miliisi tuo aseensa Repolaan ja luovuttaa ne bolshevikeille.
Jälleen vakuutettiin turvallisuutta, mutta oletettiin, että taas oli viritetty ansa miliiseille. Miliisilaitoksen johto kieltäytyi jyrkästi tuomasta aseita Repolaan. Vedottiin bolshevikkien antamaan lupaukseen neuvottelijoiden turvallisuudesta, ja vaadittiin neuvottelijoiden vapauttamista ja neuvottelujen jatkamista. Bolshevikkijoukkojen komentaja kieltäytyi ja sanoi menettelevänsä vangittujen kanssa, kuten itse parhaaksi näkee. Tämän selkkauksen jälkeen miliisilaitoksen esikunta katsoi parhaaksi lähteä Suomeen. Suomessa he majoittuivat Lieksaan.
Koska bolshevikit eivät pitäneet Suomelle antamiaan lupauksiaan olla tuomatta sotaväkeä Repolaan, katsoivat toimihenkilöt ja miliisilaitoksen johto, että nyt oli ryhdyttävä joko aseelliseen vastarintaan tai vetäydyttävä Suomeen. Suomen hallituksen pääministerille lähetettiin sähke, jossa kysyttiin neuvoa. Pääministeri vastasi, että aseellista yhteydenottoa ei tarvita, jos perääntymistä ei häiritä. Samoin Karjalan keskushallitus, joka oli silloin Helsingissä, kehotti perääntymään ilman taisteluja. Näin toimittiinkin ja päästiin Lieksaan ilman taisteluja.
Näin loppui repolalaisten toiminta omalla maallaan rauhansopimuksen tultua voimaan. Vasta tulevaisuus näyttää, onko mitään mahdollisuutta toimia Repolassa. Voiko sivistyneen maailman asettama Kansojen Liitto pakottaa venäläiset noudattamaan annettuja lupauksia ja tehtyjä sopimuksia?
(Jatkuu seuraavassa numerossa)