Lieksan kaakkoiskulman rajalta parinkymmenen kilometrin etäisyydellä sijaitsevan Lenderyn eli Lentieran metsureiden hakkaamat puut päätyvät Vapon Lieksan ja Nurmeksen sahoille. Kuitupuu savotoilta menee Stora Enson Uimaharjun tehtaalle.

Kävimme elokuun puolenvälin paikkeilla tutustumassa rajantakaisen Vienan ja Karjalan maisemiin ja kylien elämään. Rajan ylitimme Vartiuksesta ja takaisin palasimme Niiralasta. Ajelimme tuhatkunta kilometriä leveitä, mutta kuoppaisia Karjalan teitä. Samalla saimme hyvän katsauksen elämään rajan takana.

Toimeentulo otetaan Kostamuksen kaivoskaupunkia lukuun ottamatta metsätaloudesta ja luontaiselinkeinoista. Marjoja kerätään ahkerasti. Tälle vuodelle mustikkaa tuli Karjalaankin hyvin. Todistuksena siitä kylien liepeillä naiset kävelivät sankoin joukoin sangot käsissä ja marjakontit selässä, marjametsään tai sieltä pois. Varakkaimmat hurauttivat marjamaille autoilla tai sivuvaunumoottoripyörillä eli akantappajilla. Mustikasta maksettiin ostopaikoissa - joita oli joka kylässä - 20 - 32 ruplaa kilo. Suomen rahassa 5 – 8 mk.

Ahkera poimija pääsee todella hyviin ansioihin paikalliseen ansiotasoon verrattuna. Karjalaiskylien tyyliin myös perunamaat alkavat heti kivijalan vierestä. Myös kyläkaupat kukoistavat – niitä voi olla useita kylässä, toisin kuin tällä puolen rajaa.

Tälle alueelle Karjalan tasavaltaa jää vielä ennen sotia ollut Euroopan suurin tietön metsäerämaa eli Pienigän salo. Hyödyntääkseen tämän valtavan alueen metsävaroja on Neuvostoliitto aikoinaan rakentanut kattavan rataverkon. Rautatien ääreen osuvissa kylissä on valtavia puutavaralaaneja, joista puu kuljetetaan tehtaisiin.

Suuri saha on piirin keskuspaikalla Mujejärvellä. Saha on myös Lietmajärvellä ja Lentiirassa, joka sahaa enää kylän omaan tarpeeseen. Mujejärven piiriin kuuluvat Kiimavaaran, Tuuloksen ja Lentiiran alueet, yhteensä, yhteensä 301000 hehtaaria.

Rataverkkoa täydennetään edelleen. Sotahistorian tutuista maisemista Lietmajärveltä Rukajärven kautta itään rakennetaan parasta aikaa yhdysrataa Kotskomaan. Tämän radan valmistuttua Karjalan rataverkko yhdistyy Kostamuksen kautta Suomeen ja Muurmannin rataan.

Venäläinen puunkorjuu on kokorunkosavottaa. Puut juonnetaan telaketjutraktoreilla tienvarteen, josta ne lastataan eräänlaisella trukilla puutavara-auton kyytiin. Autoissa ei normaalisti ole omaa nosturia. Jos silmämääräisesti arvioisi, auton kyytiin menee noin kolmasosa siitä puutavaramäärästä, jonka meikäläinen rekka nielaisee puuta pankkojensa väliin. Tosin heikkokuntoiset sillat eivät suurempia kuormia kestäisikään ennen perusteellisia korjauksia.

Kuva 6

Rekat kuljettavat rungot kylien liepeillä oleviin katkaisuasemiin, joissa rungot apteerataan, pätkitään ja lastataan rautatievaunuihin kuljetettavaksi edelleen jalostettavaksi. Jos liikkuu Karjalan teillä, kannattaa varoa näitä kuljetuksia.

Kuva 7

Tiemutkissa joskus parikymmentä metriä pitkät rungot oikaisevat melkoisesti, vaikka taka-akselia ohjaavat vaijerit olisivatkin kunnossa. Katkaisuasemien ja sahojen läheisyydessä lojuu valtavat määrät hukka- ja pintapuuta, joka kipattu ympäristöön. Polttopuuna kylissä käytetään keloa, jota korjataan savotoiden yhteydessä.

Vapo Timber tuo puuta Inarin rajanylityspaikan kautta noin 100000 kiintokuutiometriä vuodessa.

"Vielä kolmisen vuotta sitten tämän puumäärän hakkasi suomalaisten koneyrittäjien puolenkymmentä motoketjua" kertoo Vapon Lieksan Kevätniemen tulosyksikön johtaja Aaro Hiltunen.

"Nyt Venäjän savotoilta tämän puumäärän hakkaavat venäläiset metsurit ja yksi suomalainen motoketju. Periaatteessa meille on sama, vaikka he hakkaisivat kaiken meille tulevan puutavaran toimitettuna tienvarteen", jatkaa johtaja Hiltunen.

"Tässä yhteydessä voi oikaista senkin harhakäsityksen siitä, että suomalaiset metsäyhtiöt vievät puut, mutta paikalliset kylät eivät saa mitään. Kylät eivät Venäjällä omista metsää, sen omistaa valtio. Eihän Suomessakaan metsähallituksen mailta suoritetuista hakkuista tule kantorahatuloa paikallisille. Näin on myös Venäjällä. Mutta työllistämällä metsureita, saadaan palkkatuloa jäämään alueelle. Myös palkkatason alhaisuudesta johtuen miestyö on Venäjällä kilpailukykyinen konetyöhön verrattuna.

"Olemme olleet tyytyväisiä työn laatuun. Jos tukkien laatu alkaisi heiketä, sahojen laadunvalvonta antaisi heti palautetta ja työnjohtajamme, joka kulkee päivittäin rajan yli, veisi terveiset tekijöille", päättää johtaja Hiltunen.

Suomen savotoilta kuuluu tätä nykyä vain vaimeita surahduksia ja puun rutinaa moton pätkiessä puita. Kun saapuu Lentieran metsurien savotalle, tulee mieleen 1970-luku, jolloin kymmenien metsurien sahat soivat, ja puuta kaatui.

Tämä leimikko, johon kävimme tutustumassa, sijaitsee kymmenkunta kilometriä Lentieran kylältä länteen, Inarin kautta Suomeen vievän tien läheisyydessä. Savotalle metsurit kulkevat pienellä linja-autolla, joka ajaa tarvittaessa useamman reissun kylälle ja takaisin.

"Puuta tästä hakataan noin 4500 kiintokuutiometriä", kertoo mittamiesten (jotka ovat naisia!) esimies Ivan Panteleev. Hän puhuu kohtalaisesti suomea. "Nyt on töissä 40:stä metsurista puolet, toinen puoli viettää kesälomiaan".

"Metsurit ovat iältään 25 - 39-vuotiaita ja tekevät töitä urakalla. Kuitupuu jokaisen palstalta ajetaan omaan pinoonsa ja mitataan kehysmitalla. Tukkien päihin merkitään pituus ja numero, joka kertoo kuka tukin on tehnyt. Tukista otetaan ylös latvaläpimitta ja pituus. Näin saadaan kunkin metsurin tekemä puumäärä", selvittää Panteleev. Mitta on kuten Suomessa - ennen tehdasmitan yleistymistä luovutettaessa hankintakaupalla tehtyjä kuitupuupinoja ja tukkeja.

Puut palstoilla ajaa tienvarteen kuhmolainen koneyrittäjä Pertti Heikkinen. Hän ja toista ajokonetta kuskaileva Reijo Korja kertovat tunnelman olevan kuin ennen vanhaan metsähallituksen savotoilla.

Omaa palstaansa metsätien päässä sahaa Volodja eli Vladimir Moiseejev (39). Huqsvarna 351:n puree puuta ammattimiehen ottein. Hän on syntynyt Lusman kylästä Tuulijärven rannalta. Metsurina hän on toiminut kolme vuotta. Sitä ennen työnä oli 12 vuoden ajan toimia Lentieran asemalla nosturinkuljettajana. Suomenkieltä hän osaa muutaman sanan, mutta Panteleev toimii tulkkina. Volodja kertoo hakkuumäärän olevan 12 kiintokuutiometriä, joka pitää päivässä vähintään sahata.

Kuva 8

Kuva 10

Oli palstan metsä minkälaista tahansa, työaika on kahdeksasta seitsemääntoista. Keskiansio kuukaudessa on hänen mukaansa noin 5000 - 6000 ruplaa, eli 1250 - 1500 markkaa. Panteleev kertoo huippumiesten pääsevän hyvistä palstoista jopa 20000 ruplan kuukausiansioihin. Metsurinvarusteet ja sahat on Vapo tuonut Suomesta. Puuta myyvä Lespromhos-yhtiö maksaa varusteet Vapolle puulla. Metsurit saavat ne omakseen sahattuaan yhtiölle 3000 kiintokuutiota. Työhön kuuluu hakkuun lisäksi muun muassa oksien kasaaminen ajouralle, muualle palstaa niitä ei saa jäädä. Hakkuuaukolle jätetään pystyyn puuryhmiä siemenpuiksi, joista metsä uudistuu luontaisesti.

Jätämme Volodjan ahkeroimaan palstaansa ja suuntaamme tutustumaan Lentieran kylään.

VIREÄ KYLÄ

Tytöt vetävät henkeä pallopelin lomassa

Lentiera on noin 2000 asukkaan karjalaiskylä. Se on idästä Sukkajärveltä tulevan rautatien päätepysäkki. Aseman kautta kulkee vielä jonkin verran kokorunkomenetelmällä hakattua puuta.

Verrattuna lähikyliin Kiimavaaraan, Repolaan, Motkoon tai Tumbaan näyttää rakennukset olevan paremmassa kunnossa ja elämä muutenkin vireämpää. Onhan 40 metsurin työllistäminen onnenpotku kylälle, varsinkin kun palkat maksetaan ajallaan.

Kuva 12

Pidemmälle menevää puunjalostusta edustaa Sergei Petrovin omistama Avvo-yhtiö. Se jalostaa Karjalan hongasta ja kelosta rakennuskehikoita. Hintaa halkaisijaltaan 26:n sentin paksuisesta kelosta salvetulle kelokehikolle tulee noin 400 markkaa neliö.

Petrovin yhtiö työllistää kahdeksan kirvesmiestä. Työnjälki on erinomaista, eli varaukset ja nurkkasalvokset tiiviitä. Suomesta tuskin mistään saa yhtä paksua ja korkealuokkaista rakennuskeloa, jota Petrovin yritys käyttää kehikoissaan. Niitä hän on myynyt Kostamukseen ja myös Suomeen.

Kylän keskustaan on avattu muun muassa ravintola, josta saa kahvia, teetä, pieniä ruoka-annoksia ja tietenkin Paikallisia virvokkeita aina aamuviiteen (Venäjän aikaa) asti.

Maisemat ovat hivelevän kauniita.
Kuu nousee Lentieran järven takaa.

Teksti ja kuvat

ARI KOMULAINEN