Vapriikki ja Pietari Suuren antropologinen ja etnografinen museo, Kunstkamera, toteuttivat vepsäläisten pariin suunnatun kenttätutkimusmatkansa elokuussa 2003. Retkikunnan tarkoituksena oli kerätä tutkimusmateriaalia molempien museoitten käyttöön. Vapriikki esittelee retken työn tulokset näyttelyssä syksyllä 2004. Liikkeelle lähdettiin viidentoista tutkijan voimin.
Vepsäläiset asuvat Venäjän luoteisosissa Äänisen, Laatokan ja Valkeajärven seudulla. Kielen perusteella he kuuluvat itämerensuomalaisiin kansoihin ja ovat siis sukua suomalaisille, karjalaisille ja virolaisille.
Vepsäläiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Petroskoin eteläpuolella Aänisjärven rannoilla asuvat äänisvepsäläiset, Ojatti joen varrelle ovat asettuneet keskivepsäläiset ja Leningradin alueen eteläosissa, muista erillään asuvat etelävepsäläiset. Näillä kolmella ryhmällä on myös oma vepsän kielen murteensa. Murre-erot ovat pieniä, vepsäläiset pystyvät vaivatta seurustelemaan keskenään, olivatpa kotoisin mistä tahansa.
Aina 1950-luvulle saakka vepsäläiset olivat yhtenäinen kansa, mutta se pirstoutui pakkosiirtojen seurauksena. Kansallinen ja kulttuurin kehitys (mm. vepsän kielen opetus) oli joutunut vaikeuksiin jo aikaisemmin 1920-1930-luvuilla. Lukuisten hallinnollisten aluemuutosten takia vepsäläiskylien väliset tieyhteydet katkesivat ja "perspektiivittömät" kylät tyhjenivät.
Vepsäläisiä oli 32800 henkeä vuonna 1926, tämänhetkisestä lukumäärästä on vaikea saada tarkkaa tietoa. Arviot vaihtelevat vepsäläisyyden määrittelystä riippuen 4000-8000 hengen välillä. Neuvostoliiton virallisten tietojen mukaan vepsäläiset katosivat maailmankartalta jo 1970. Vepsäläiset kuitenkin vielä elävät keskuudessamme ja ponnistelevat oman kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi.